Back to the business - eventually!

Aikaa on vierähtänyt viimeisen blogitekstin kirjoittamisesta ja siihen on ollut montakin syytä. Ensinäkään nivusvammasta toivuttuani, kipua oli edelleen lantion alueella ja koulumme lääkäri oli sitä mieltä, että siellä on ongelmia ristisuolinivelessä. No sitten levättiin taas ja otettiin vähän enemmän buranaa, jos se auttais viemään mahdollisen tulehduksen pois.

Oli tosi kova paikka kun sain tietää, että lantion alueella on jonkinlainen toimintahäiriö tai uusi vamma, joka edelleen haittaa harjoittelua, sillä olin useaan kertaan kysynyt niin koulun huoltohenkilökunnalta kuin myös fysioterapeutilta, miksi pakarani tuntuvat edelleen kireältä enkä koskaan saanut kunnon vastausta, mistä kireys johtui. He sanoivat vain, että pakaran alueen kireys on yhteydessä nivusen alueen vammoihin, kuten varmaan onkin, mutta itse olen sitä mieltä, että lantion alueella on oli jotain häiriötä jo silloin kuin nivusvammaa hoidettiin.

Ja vamma aikana ehdin toki keskittyä kouluun ja koulun parissa onkin riittänyt hommaa. Olen oppinut kuinka myyntitilannetta johdetaan ja kuinka selvitään työpaikkahaastattelusta myös englanniksi! Mutta nyt vihdoin olen päässyt takaisin rakkaimman businekseni pariin - eli juoksemaan!

Nyt olen päässyt juoksemaan reilu 10 päivää, ja olen pyrkinyt nostamaan määrää pikkuhiljaa ylöspäin ja samalla pitänyt korvaa harjoittelua mukana ja käynyt fyssarilla. Joitain kipuja on edelleen lantion alueella juoksun jälkeen, mutta juostessa ei tunnut kipua. Toivon kovasti, että pääsen pian tekemään myös kovia harjoituksia joukkueeni kanssa, sillä olen joutunut olemaan poissa niin monesta kovasta (lue: ihanasta) harjoituksesta. Ja varmasti loukkaantumisessa kovinta oli se, kun ei päässy juoksemaan joukkueen kanssa ja samalla näki kuinka paljon tytöt kehittyivät ja menivät eteenpäin. Jokaisena maanantaina, kun näin uuden ohjelman, tulin hyvin surulliseksi, koska tiesin, etten pääse mukaan koviin harjoituksiin.

Olen kuitenkin hyvin iloinen siitä, kuinka hyvin joukkueemme tytöt kehittyivät, sillä eilen he olivat Texasin mestaruuskisojen toiseksi paras joukkue 6 kilometrin maastojuoksussa, ja hävisivät vain yhden pisteen voittaakseen koko joukkuekilpailun. Ja kun kuulin tulokset olin suunnattoman iloinen, mutta samalla tajusin, että jos olisin kisannut, olisimme varmasti voittaneet koko kilpailun. Mutta en voi muuta sanoa, kun että meillä on aika dream team täällä Sam Houstonissa!

Ja nimenomaan uskon, että tuo toisten kiritys ja sparraus ovat vieneet joukkuettamme eteenpäin, ja toinen sija kokonaiskilpailussa ja kolme tyttöä 10 parhaan sakissa ovat todiste siitä, että he ovat menneet nukkumaan joka ilta vähän parempina kun he olivat herätessään. Sitä se meidän valmentaja aina sanoo, että meidän tavoitteena on mennä joka ilta nukkumaan hieman parempina kun olimme herätessämme. Joten siinä on munkin tavoite, ja toivon todellakin, että pääsen vielä kisaamaan tämän dream teamin kanssa!