Treeni ja olo parani päivä päivältä. Jo päivää ennen Aurajoen
yöjuoksua alkoi tuntua helpolta ja tiesin, että nyt saattaa lähteä. Ja kyllähän se
lähti ihan kiitettävästi. Juoksu sujui hyvin, ja toiselle kierrokselle
lähtiessä tiesin olevani kolmantena. Kärki ei ollut kaukana, ja niinpä lähdimme
Amandan kanssa ottamaan Anna Vuorimaata kiinni. Selkä ei yhteisestä takaa-ajosta
huolimatta lähestynyt, mutta se auttoi pitämään vauhdin yllä kympin raskaimmilla
kilsoilla, jotka ainakin minulle olivat 7-9km välillä. Puoli kilsaa ennen
maalia olin päättänyt aloittaa kirin, ja se toi tuloksena Aurajoen Yöjuoksun
toisen sijan ja uuden kympin ennätyksen, 37.23. Yli 100 sekunnin ennätysparannus
kympillä oli paras palkinto talven harjoittelusta, mitä toivoa.
Vain viikko Aurajoen Yöjuoksun jälkeen päästiin tositoimiin yksissä
elämäni kylmimmissä SM-maastoissa, Janakkalan Kiipulassa. Juuri ennen naisten
starttia alkoi vesisade ja myös rakeita tuli taivaalta. Sää oli kolea, ja
tiedossa oli 6 kilometrin kisa erittäin mäkisessä maastossa. Rata kastui ja
tuli kuraiseksi, ja se teki kisasta entistä rankemman. Itse en ollut täysin
palautunut kympin kisasta, ja koko kisa tuntui helvetin kovalta rämpimiseltä. Kisan
aikana varpaat hankautuivat niin pahasti, että isovarpaan kynnet lähtivät ja
kävely seuraavina päivinä oli aika hankalaa. Kaikki, mitä edellinen viikonloppu
oli antanut, oli vain kaukainen unelma tässä kisassa. Mietin itseksesi ”don’t
take anything for granted” päti tähän erinomaisesti. Onnistuminen ekassa kisassa
ei taannut mitään tähän kurapainin tuntuiseen SM-maastokisaan.
Mutta mikä ei tapa, vahvistaa. Vaikeat maastokisat olivat
ennenkin vieneet eteenpäin. Jo keskiviikkona varpailla pystyi juoksemaan ja matka
kohti kesää saattoi jatkua. Oli aika kääntää katseet kesän ratakisoihin.
Sm-maastojen jälkeen jatkoin vielä mäkikautta, joka turistiripulin takia oli jäänyt
suunniteltua lyhemmäksi. Mäkivedot ja puntti toivat taas askeleeseen sitä vahvuuden
tunnetta, joka oli ollut hetken kadoksissa.
5*800m viimeistelyharjoitus Toukokuun kisojen 3000m:lle sai
mut onnellisemmaksi kuin yksikään treeni tänä keväänä. Tein treenin Vuorimaan
Annan kanssa, ja se onnistui erinomaisesti. Kaikki neljä vetoa kulkivat 2.47-2.44
välille. Viimeisen sai juosta täysiä, ja Anna veti ekan kiekan 76 sekuntiin ja
mä jatkoin seuraavan 74 sekuntiin. Kello pysähtyi 2.30,2. Maassa makasi onnellinen
juoksija. Vaikka ei ollut yhtään kisaa alla, juuri silloin olin maailman
onnellisin. Miksi?
Syitä oli monia. Irtiottokyky oli hyvällä tasolla, ja se kertoi
harjoittelun onnistuneisuudesta. Oli meneillään myös pahin allergia-aika, ja silti
onnistuin harjoittelemaan suunnitellusti koko kevään. Kun katson peruutuspeiliin,
muistissa oli monia vaikeita keväitä; Mykoplasma, kehukokuume ja ylikunto.
On helppo olla onnellinen onnistuneista tuloksista ja kisoista
– niitä jokainen osaa arvostaa. Mutta juuri nyt olin onnellinen siitä matkasta,
jonka olin saanut kulkea syksystä tähän päivään. Se oli ollut inspiroiva,
kehittävä ja tuonut paljon uutta harjoitteluun. Olin saanut elää juoksija unelmaa – harjoitella terveenä koko talven. Sen eteen oli toki myös
tehty töitä hartiavoimin jo parin vuoden ajan. Kun harjoittelu meni väsymyksen
puolelle, siihen puututtiin heti. Tämä oli yksi tärkeä keino ehkäistä sairastelut.
Ensimmäinen ratakisa kulki kovempaa kuin koskaan aiemmin
kauden aloituskisa. Jouduin juoksemaan soolojuoksun B-erässä, ja keli oli tuulinen.
Kello pysähtyi aikaan 10.34. Se ei tyydyttänyt, mutta se oli vähintään 8+ kauden
aloitus.
Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän kisoja. Olen saanut elää
juoksijan unelmaa ja harjoitella terveenä. Se ei vielä takaa yhtään ennätystä tai
onnistunutta kisaa, mutta se luo edellytykset juosta niitä. Nähdään radalla!
Valmiina Aurajoen Yöjuoksuun. Reitti oli taas kerran taianomaisen nopea ja sää huippu, 15 astetta lämmintä. Tulokset jäivät kiinni vain juoksijan kunnosta ;) |
Aurajoen Yöjuoksun mitalikolmikko eli Amanda, Anna ja minä. Kisan jälkeen hymy oli herkässä ja fiilis katossa. |