Urheilijan rasitusastma – 5 vinkkiä tasapainon löytämiseen

Juoksija-lehden viimeisessä numerossa (9/2016) olin kertomassa omia näkemyksiäni urheilijan rasitusastmasta. Siitä innostuneena halusin kirjoittaa blogiini siitä, mitä rasitusastma on minulle opettanut. Toivon, että näistä vinkeistä on hyötyä myös sinun astman tasapainon löytämiseen.

Rasitusastma on sairaus, jonka luulee oppineen hallitsemaan, kunnes se taas yllättää. Harjoittelu on nousujohteista, askel rullaa, vetovauhdit kovenevat ja kaikki näyttää olevan mallillaan. Tässä kohdin monesti kiristetään liikaa ruuvia ja ”kokonaiskuva” hämärtyy innostuksen ja onnistumisien kanssa. Palautuminen jää vajaaksi helpolla viikolla, flunssakierre iskee tai ylikunto vie askeleesta herkkyyden – kasin juokseminen tuntuu siltä, kuin olisi vitosella, mutta kierrokset loppuvat kesken. Kuulostaa siltä, että astmaatikon on mahdotonta onnistua ja saada aikaan huippusuoritus juuri oikeassa paikassa?

Eihän se sitä ole, mutta se vaatii rehellisyyttä omaa itseä ja harjoittelua kohtaan:

1) Astma voi hyvin, kun et huomaa sitä ollenkaan. Treeneissä ei ahdista ja elimistö ottaa hyvin treeniä vastaan. Kevyttä harjoittelua on myös riittävästi, sillä se auttaa palautumaan kovista treeneistä. Et oikeastaan huomaa astmaa, paitsi aamuin ja illoin, kun otat astmalääkkeesi.

2) Hengitys kulkee myös nenän kautta. Nenän tehtävänä on lämmittää ja puhdistaa keuhkoihin tuleva ilma. Sanotaan, että jopa ¾ astmaongelmista johtuu siitä, että ylähengitystiet eivät ole auki ja niitä ei hoideta kuntoon. Toimiva nenähengitys estää hengityksen pinnallisuuden, mikä voi aiheuttaa astman tyylisiä oireita. Hengitys saattaa mennä pinnalliseksi useiden poskiontelotulehdusten takia, ja sen takia siihen tulee kiinnittää huomiota sairasteluiden jälkeen, jos treeneissä ahdistaa tavallista enemmän (huomaathan, että myös liiallinen avaavan lääkkeen käyttö lisää myös pinnallista hengitystä). Siitepölyaikana nenäsuihkeet auttavat nenää pysymään auki. Hengitysfyssarit osaavat auttaa, jos hengitystekniikka on hukassa, mutta nenähengitystä voi tehostaa myös syömällä purkkaa lenkillä, sillä se pakottaa hengittämään enemmän nenän kautta. Itse syön usein purkkaa koviin treeneihin verrytellessä. Hengitystä voi myös seurata asettemalla kädet suorassa seisovan kaverin keuhkojen alaosaan ja pyytää kaveria hengittämään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Hengityksen pitäisi lähteä keuhkojen alaosasta asti, ja jos kylkiluut eivät laajene hengittäessä, saattaa se kertoa hengityksen pinnallisuudesta.

3) Luo tropiikki Suomen talveen. Näin eräs lääkäri neuvoi minulle jo vuosia sitten. Astma voi hyvin lämpöisessä ja kosteassa ilmassa – kylmä ja kuiva pakkanen on pahinta astmaatikolle, varsinkin jos lämmönvaihtelu tapahtuu nopeasti esim. sääolojen vaihtuessa tai kun tulee etelän leiriltä Suomen kylmyyteen. Sisäilman kostutin kylmillä säillä kosteuttaa huoneilmaa, ja höyrysauna tai höyryhengitys vie lämmintä ja kosteaa ilmaa keuhkoihin. Myös suolahuone auttaa puhdistamaan keuhkojen värekarvoja ja irrottaa keuhkoissa olevaa räkää. Erityisesti hetkelliseen astman ärtymiseen se auttaa yleensä hyvinkin tehokkaasti. Siitepölyaikana nenäkannulla voi huuhdella poskionteloita, jos olo tuntuu tukkoiselta. Lämmin suolavesi puhdistaa poskionteloita ja auttaa siihen, että henki kulkee myös nenän kautta. Lämpöisessä merivedessä uinti hoitaa nenähuuhtelun itsestään, jos nenään pääsee hieman suolavettä.

4) Sairaana ei voi harjoitella. Se hidastaa taudista paranemista ja lisää riskiä jälkitaudeille, jotka vievät yleensä viikkoja. Sairaana harjoittelua en suosittele kenelläkään, mutta erityisesti astmaatikon kannattaa keskittyä siihen, että elimistön kaikki energia menee tulehduksen hoitoon. Paljon vitamiineja, unta ja hyvää ruokaa on keino auttaa elimistö taudin taltuttamisessa. Terve elimistö ottaa hyvin nopeasti harjoittelua vastaan, joten senkin takia olon on oltava terve, kun sitoo lenkkarit jalkaan ja lähtee lenkille. Tiedän, että joskus tämä vaatii valtavasti kärsivällisyyttä, mutta silti se kannattaa. 

5) Seuraa palautumista. Ole rehellinen itsellesi – syke kertoo hyvin luotettavasti elimistön palautumisesta. Jos kevyellä lenkillä syke on 15 pykälää korkeampi, viittaa se monesti alipalautumiseen tai infektioon. Uskalla tällöin pitää lepopäivä, sillä keuhkot palautuvat parhaiten levossa. Aamusykkeiden tai sykevälivaihtelun seuraaminen on myös luotettava keino seurata palautumista. On luonnollista, että kuormitus nousee treeniviikkojen kasautuessa, mutta helpoilla viikoilla tulisi superkompensaation tapahtua, ja sykevälivaihtelun parantua. Esimerkiksi Iphoneen saa ithlete-sovelluksen ja monet sykemittaritkin tarjoavat pikatestejä palautumiseen, josta saa luotettavaa informaatioa, kun niitä seuraa riittävän pitkään. Itse tilasin vähän aikaa sitten myös FEV1/PEF-mittarin, jolla voin seurata pienten keuhkoputkien supistumista. PEF kertoo isojen keuhkoputkien tilanteen, mutta rasitusastmaatikoilla supistuvat helpommin pienet keuhkoputket, ja sen takia niiden seuraaminen (FEV1) tuo tarkempaa informaatiota astma tilasta, kunhan tiedät, millaisia arvoja puhallat terveenä.  

Loppuun haluan sanoa sen, että käsienpesu ja sairaiden ihmisten välttäminen erityisesti kovilla harjoituskausilla ja kisojen jälkeen ovat tärkeitä keinoja terveenä pysymistä silmällä pitäen. Joskus joku urheilua tuntematon voi ihmetellä, jos kertoo, että välttelee sairaita ihmisiä. On kuitenkin parempi, että myös itse tiedostaa sen, että räkäisimmässä vaiheessa on parempi jäädä kotiin jää lepäämään. Tällöin välttää myös sen, ettei kaveri saa omaa tautia.

Tsemppiä  terveenä pysymiseen ja treeneihin vuoden pimeimpään aikaan!

Ps. Myös tällainen laite hengitysteiden hyvinvointiin on juuri tullut markkinoille, mutta itselläni ei siitä ole vielä omakohtaista kokemusta: http://wello2.com/fi/

Tämä digitaalinen PEF/FEV1-mittari kertoo astman tasapainosta. Siihen puhalletaan aina 3 kertaa, ja se tallentaa parhaat arvot muistiin. Muistiin mahtuu 250 puhallusta ja koneeseen liitettynä se piirtää niistä kuvaajan. Tilasin mittarin Yhdysvalloista ja postikuluineen se maksoi lähemmäksi 100 euroa.

Alla olevassa kuvassa näkyy tämän päivän PEF-arvot. Puhallan mittariin yleensä aamulla ensimmäisenä herätessäni ilman lääkettä, ja toisen kerran päin aikana.  

Kun astma on tasapainossa, juoksu kulkee. Kuva: Tero Wester.

#syysottelu2016

Kaksi vuotta sitten sai alkunsa tapahtuma, jota jo nyt kutsutaan perinteeksi – silloin oteltiin ensimmäinen syysottelu. Tänä vuonna vuorossa oli jo kolmas ottelu, ja se oteltiin Paimion urheilustadionilla.

Sää oli hyytävä, asteita muutama yli nollan ja kova tuuli. Toppatakki ja villasukat eivät olleet ollenkaan turha varuste, ja kisakahvio ja kilpailuun ilmoittautuminen järjestettiin Naisten wc-tiloissa.

Otteluun oli tänä vuonna valikoitunut kottikärrykävely näytöslajina sekä vauhditon pituus, kuula, keihäs ja 100m rapukävely.

Omaa otteluun valmistumista siivittävät lepo ja antibiootti. Edellisen kirjoitukseni jälkeen oli selvinnyt, että immunoglobuliinit olivat normaalit, eli vastustuskyky oli kunnossa. Huonon keuhkotilanteen vuoksi otetuissa verikokeissa löytyi mykoplasma ja ensimmäistä kertaa myös keuhkoklamydia. Väsymys, päänsärky ja 80 % vointi oli yhdistetty poskionteloihin, joita hoidettiin kortisonitipoilla, mutta verikokeet paljastivat, että mykoplasma ja keuhkoklamydia aiheuttavat heikon olon. Ylimenokausi jatkui siis levolla ja pitkällä antibiootti- ja kortisonikuurilla, jotta taudit saataisiin kuriin ja olo terveeksi.

Ottelussa oli voittamisen lisäksi yhtä tärkeää myös hauskaan kisa-asuun pukeutuminen ja hulvaton yhdessäolo. Kerrankaan ei kilpailtu hampaat irvessä, koska kyseessä eivät olleet kestävyysjuoksijoiden leipälajit – keihäs, kuula, vauhditon pituus ja rapukävely. Toki 100m rapukävelyä vaatii jo hieman kestävyyttä ;)

Itse onnistuin voittamaan kuulan tuloksella 8,12 (3kg kuula), ja vauhdittoman pituuden juuri yli 2 metrin leiskautuksella, 203. Eniten parannettavaa jäi rapukävelyyn, johon aikaa tuhraantui 1.25,70.  Janica voitti kyseisen lajin ajalla 1.13,60, ja myös keihäässä Janica otti lajivoiton heittämällä yli 24 metriä keihästä, joka kirjattiin naisten syysottelun maailmanennätykseksi. Janica kruunattiin myös naisten ottelu voittajaksi ja itse sijoitun toiseksi – rapukävelyn osuutta treeneissä tuli siis lisätä ensi kaudella. Rapukävely on myös itsessään hyvä lihaskuntoharjoitus, kannattaa kokeilla!

Virallisen ottelun jälkeen ilta jatkui saunoen ja gaala-illallisen parissa Paimion Rastin Rastituvalla. Ehkä parasta ottelussa oli kuitenkin se, että pääsi viettämään aikaa urheilijoiden kanssa, joita syksyn juoksutauon aikana on tullut nähtyä liian vähän. Vaikka juoksu on yksilölaji, urheilun ympärille kertyneet ystävät ovat kullanarvoisia erityisesti vaikeina aikoina.

Sam Houstonin vaihto-oppilas valmiina kisaan.

Naisten wc toimi kisakansliana, jossa jokainen ilmoittautui kisaan.

Kottikärrykävelyssä tyyli oli vapaa, sai valita kumminpäin kottikärryt etenevät.

Valmiina kottikärrykävelyyn. 

Tässä kaikki syysottelun ottelijat - ilman huulirasvaakin tehtiin useampi syysottelun maailmanennätys.  

Voittamisen Anatomia

Keuhkot, jotka eivät kestä juoksua, eivät sovi juoksijalle. Sen sain huomata Kalevan Kisojen 5000m:llä. Kisan meni kaikilla tavoilla päin prinkkalaa. Mykoplasma ja 2 viikon lepo olivat laskeneet kuntoa ja sen lisäksi nesteet eivät olleet imeytyneet elimistöön ja hoipertelin jotenkuten maaliin. Viimeiseltä kahdelta kilometriltä ei juuri muistikuvia ole. Kova helle ja vatsassa hölskyvä neste teki kisasta elämäni raskaimman. Oksetti, muttei pystynyt oksentamaan.

Kisan jälkeen olo oli tyhjä niin henkisesti kuin fyysisesti. Olin odottanut tätä päivää ja latautunut täysillä. Lähdin tekemään kaikkeni, sillä viimeistelytreenit olivat sujuneet hyvin. Ei Kalevan Kisoihin lähdetä häviämään, joten unohdin ehkä vähän liikaakin realiteetit. Kestän myös hyvin kuumuutta, joten en osannut odottaa, että sään tai nesteytyksen kanssa tulisi mitään ongelmia.

Kisassa urheilijan arvoa mitataan vain tuloksissa. Erityisesti pettymyksen kohdalla se tuntuu siltä. Kun juoksen huonosti, en ole mitään. Olen vain epäonnistunut urheilija. Silloin kuin epäonnistuu tärkeässä kisassa, sitä peilaa kaikkeen tekemään työhön – enkö parempaan pystynyt? Tätä vartenko treenasin?

Terveen itsetunnon omaava urheilija kuitenkin tietää, että tuo tunne kuuluu asiaan, ja se on vain yksi tunne niistä kaikista tunteista, joita urheilu tuo elämään. Voittaminen ja onnistuminen ei koskaan tuntuisi niin hyvältä, jos välillä ei tulisi turpaan. Toisaalta parin päivän jälkeen asian kanssa on jo paljon enemmän sinut – halu kilpailla ja tehdä asiat paremmin on palannut. Silloin tiedostaa myös sen, että urheilu on vain yksi elämän osa-alue ja ihmistä ei koskaan mitata tai arvosteta vain tulosten perusteella.  Elämässä on myös paljon muita asioita, jotka kertovat ihmisestä. Esimerkiksi se, miten kohtelee muita ihmisiä, kertoo paljon enemmän ihmisestä.

Luin kirjan Voittamisen Anatomista Aki Hintsa - Voittamisen Anatomia ja se on vaikuttanut elämääni enemmän kuin yksikään ennen lukemani kirja. Se saa pohtimaan sitä, mitkä ovat itselle tärkeitä asioita elämässä ja toisaalta pystyykö näihin asioihin panostamaan niin paljon, kun sanoo niiden merkitsevän elämässä. Toisaalta se korostaa myös jokaisen urheilijan yksilöllisyyttä ja sitä, että sama harjoitusohjelma tai elämänrytmi ei toimi kaikilla – jokaisen pitää löytää juuri itselle sopiva harjoitusohjelma, ravinto tai elämärytmi, ja lisäksi ympärillä pitää olla ihmisiä, jotka tukevat urheilijan elämää. Urheilija on kaiken keskiössä ja sen ympärille rakentuu kaikki urheilua tukevat aktiviteetit. Urheilijan pitää uskaltaa nostaa käsi ylös, kun helpollakaan viikolla ei ole palautunut ja toisaalta harjoitusohjelmaa pitää uskaltaa kiristää, kun se tuntuu liian helpolta.

Kun urheilija voi hyvin ja on tasapainossa, tulokset puhuvat puolestaan. Urheilija yltää enempään kuin uskoi pystyvänsä.  Siitähän urheilussa on lopulta kyse – itsensä ylittämisestä.

Näillä ajatuksilla lähden uuteen kauteen. Syyskuu on mennyt pitkälti sen selvittämisessä, miksi keuhkot eivät kestä ja tutkimukset jatkuvat edelleen. On tutkittu, pitääkö poskiontelot leikata uudelleen ja miksi IGG arvot jäävät niin alas kaikissa sairastetuissa mykoplasmoissa sekä onko elimistön immunoglobuliineissa jotain häiriötä eli toimiiko elimistön immuunijärjestelmä normaalisti.

Taustakuva: Vesa-Matti Väärä http://www.kuvastaja.fi/

5000 m lähtöviivalla Oulun Kaleva kisoissa. Vaikka oma juoksu oli iso pettymys, seuraavina päivinä muiden urheijoiden kannustus auttoi iloitsemaan heidän onnistumisista.

Jokainen kierros viimeisellä kahdella kilometrillä oli kovaa taistelua. Olo oli huono ja katse täysin tyhjä.

Juoksin Tampere Maratonilla 10 km kilpailun kauden  päätteeksi. Sää oli haastava - tuuli sananmukaisesti riepotteli juoksijoita ja kilometrivauhdit vaihtelivat yli 20 sekuntia vastatuuli- ja myötätuuliosuusksilla.

Sain kuvassa juoksevan pojan kiinni 8 km jälkeen ja kävimme kovaa kamppailua viimeiselle suoralle asti, jossa hänen kirinsä oli selvästi terävämpi. 

Pitkä ja mykoplasmainen kausi päättyi tähän kisaan.

Oma aika, 39.42, oli säästä huolimatta pettymys. Kisan voitto maistui kuitenkin hyvälle ja toi vähän balsamia haavoille.

Keep on believing!

Istun parvekkeella, aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Kaikki on hyvin juuri nyt, mutta siihen tultu monta ylä- ja alamäkeä.

Portugalin 3000m oli henkinen voitto. Juoksin vaatimattoman ajan, 10.53, ja sijoituin kisassa 4. Joukkueena sijoituimme kuudenneksi. Aikaa tärkeämpää oli kuitenkin se, että henki kulki, juoksu tuntui hyvältä ja uskalsin lähteä kilpailemaan varsin kovaan paikkaan vain reilun 2 kuukauden harjoittelun jälkeen. Kisa antoi itseluottamusta myös tulevaa kesää kohden ja tiesin, että parempaa oli tulossa.  

Vain vajaa kaksi viikkoa myöhemmin olin ilmoittautunut Tilastopajacupin 5000m:lle. Sää oli kylmä ja tuulinen, kisa vasta klo 22 ja naisia oli suhteellisen vähän ilmoittautunut mukaan. Jo ennen lähtöä oli monta syytä, jotka saivat miettimään, oliko järkeä lähteä kisaamaan – riittääkö kunto, vaivaako allergia ja olenko palautunut edellisistä treeneistä, kun olo tuntui väsyneeltä?

Epävarmoin, mutta avoimin fiiliksin lähdin kisaan mukaan. Tuskin tässä oli mitään hävittävää. Hanna oli lupautunut vetämään 3000m asti, ja hän tekikin erittäin hyvää työtä jäniksenä ja piti tasaista 3.40/km-vauhtia. 3000m jälkeen alkoi ”todellinen” kisa, sillä vauhti alkoi tuntua ja sain tehdä yksin töitä. Viimeinen maili meni melko sumuisissa tunnelmissa, en enää kuullut väliaikoja tarkalleen, mutta tiesin, että olen melko hyvässä vauhdissa. Nyt vaan joka kierroksella lisää vettä myllyyn ja todellinen vauhti pysyy ainakin samana, vaikka koitin mielessäni kiristää. Erinomainen kannustus antoi voimaa viimeisille kierroksille, ja viimeinen kilometri oli kisan nopein ja viimeinen kierros tuli lopulta 80 sekuntiin. Maaliin kaatui kaikkensa antanut juoksija. Kun nousin ylös, sain tietää, että olin parantunut reilusti omaa ennätystäni aikaan 18.19. Vitonen oli kulkenut lähes samaa vauhtia kuin 3000m vajaa kaksi viikkoa aiemmin, joten en odottanut, että vitoseni vielä kulkisi. Lähdin vain harjoittelemaan vitosta.

Vaikka lähtöä ennen jännitti ja pelotti, kisa oli hyvä osoitus siitä, että parhaat juoksut tulevat monesti silloin, kun ei ole liikaa oletuksia. Tällöin ei aseta liikaa odotuksia tai rajoituksia itselleen eli ajattele, etten mä ainakaan noita kilpailijoita voita tai tiettyä kovempaa aikaa juokse.

5000m ennätyksen piti olla vasta alkua kesän kisoille – se ei ollut mikään nappijuoksu, mutta tätä kirjoittaessani voin kertoa, että sen jälkeen en ole pystynyt juoksemaan kuin muutaman kisan. 4*800m aluemestaruusviestit olivat enemmän harjoitus, mutta kasi kulki silti melko heikosti ja kisassa ahdisti kovasti. Siitä seuraavalla viikolla 1500m kulki erittäin huonosti viiteen minuuttiin ja tuntui, että hermosto on ylikuormittunut. Muutaman päivän levolla elimistö alkoi pikkuhiljaa palautumaan, mutta sykkeet olivat 15 pykälää korkeammat kuin tavallisesti ja juoksu tuntui raskaalta. Henki ei kulkenut.

Siitä seuraavana päivänä menin keuhkolääkäriin, ja diagnoosina astman paheneminen, joka tarkoitti keuhkoputkentulehduksen kaltaisia oireita, viikon antibioottia ja lepoa muutamia päiviä. Lepäsin neljä päivää ja koitin juoksua, keuhkoja poltti. Jatkoin lepoa ja koitin taas juosta – keuhkoja poltti ja edelleen väsytti. Käännyin keuhkolääkärin puoleen uudestaan. Keuhkot olivat paremmassa kunnossa ja puhallusarvot parantuneet, mutta silti tunsin, että elimistössä on joku vialla – joku pöpö, joka väsyttää. Aloitettiin kortisoni ja uusi vahva antibiootti, joka edellisen antibiootin tavoin auttaisi myös mahdolliseen mykoplasmaan tai keuhkoklamydiaan. Myöhemmin selvisi, että tuoreeseen mykoplasmaan viittaava IGM oli ollut yli raja-arvojen. IGG arvot olivat kuitenkin jääneet poikkeuksellisen alas.  

Kun sain kuulla, että minulla oli ollut jonkun sortin mykoplasma, fiilikset olivat jokseenkin ristiriitaiset. Iloitisin siitä, että oma tuntemus oli ollut niin vahva, että olin vaatinut antibiootin ja malttanut levätä keskellä kaikkien tärkeintä kisakautta. Pysäyttävää oli se, että mistä toistuvat, melko vakavat keuhko-infektiot, viimeisen kahden vuoden aikana olivat johtuneet. Tähän saattoi vaikuttaa se, että poskionteloihin oli kasvanut polyppeja ja viisi vuotta sitten tehty leikkaus olisi tarvetta uusia. Toisaalta myös erilaisten ulkoisten tekijöiden vaikutusta oli pakko alkaa selvittämään, sillä joku keuhkoissa herkisti niiden tulehtumisella.

Tänään kuitenkin iloitsen siitä, että kisakauteni jatkuu ensi viikon perjantaina Kalevan Kisojen 5000m:llä. Viikonloppuna tehdyssä kovassa vetoharjoituksessa keuhkot osoittivat sen, että niillä voi taas kisailla. Kisa tulee olemaan kova, mutta tarjolla on kuitenkin kesän paras 5000m kisa Suomessa, joten sinne pitää lähteä myös nauttimaan huikeasta tunnelmasta.

Kisakassiin on tarkoitus pakata ripaus sitä avoimuutta, jonka opin tämän kesän ekalta vitoselta. En aio rajoittaa liikaa itseäni vaan lähden antamaan kaikkeni ja kilpailemaan jokaisesta sijoituksesta. Uskon, että sillä kulkee perjantai-iltana Oulun auringon alla. Can’t wait!

Leirian 3000m kisa käynnissä. 

Tähän kisaan pitää päästä uudestaan mukaan!

Näiden tyttöjen kanssa on aina hauskaa! Aino, Venla ja Hanna. Venla toimi joukkueemme kapteenina Leiria Euroopan cupin joukkuekisassa.

Enkkatyttöjä hymyilyttää! Hannan juoksi ensin 800m enkan ja toimi sen jälkeen mulle jäniksenä 5000m:llä.

Taustakuva: Vesa-Matti Väärä

Leiria, Portugal #ECCC

Jos nyt istuisin kanssasi kahvilla, niin mistä kertoisin?

Kertoisin onnistuneesta harjoittelujaksosta keväällä. Se on sisältänyt paljon perusharjoittelua, jolle sain hyvän pohjan Portugalin leirillä. Tie eteenpäin ei ole ollut niin tasainen. Kilpailu puolikuntoisena Aurajoen Yöjuoksussa ja SM-maastoissa olivat pettymyksiä, mutta jokainen kova kisa vei eteenpäin. Vöyrin SM-maastorata yhdistettynä helteeseen ja kovaa siitepölyyn teki kisasta yhden elämäni raskaimmista, mutta sen jälkeen jokainen kova treeni on tuntunut paljon helpommalta. Juoksin myös Littoistenjärven ympärijuoksun (8,5km) ja se oli ensimmäinen kilpailu, joka loi uskoa tulevaan kauteen. Juoksu oli rentoa viimeisiä kilometrejä lukuunottamatta ja ei ahdistanut ollenkaan. Verrattuna SM-maastoihin se oli kuin astmaatikon vapaapäivä – maaliintulon jälkeen pystyin puhumaan, kävelemään ja pian myös verryttelemään.  Vaikka vauhti (3:55/km) oli 7 sekuntia kilometriltä huonompi kuin viime vuonna, tiesin, että suunta oli oikea. Hymyilin ensimmäistä kertaa kisan jälkeen. Oli kivaa juosta, tätä lisää!

Kertoisin sinulle myös harjoittelun nousujohteisuudesta. Se ei ole aina niin helppoa, erityisesti keväällä, kun on kova kiire päästä kuntoon ja kisat odottavat aivan oven takana. Tänä keväänä tilanne oli erityisen haastava: mykoplasma vei kunnon ja hapenoton erityisen alas, ja 10 viikon päässä harjoittelun aloittamisen jälkeen odotti kova Euroopan seurajoukkueiden kisa Leiriassa ja matkana 3000 m. Oli siis onnistuttava harjoittelemaan ja palautumaan kovista harjoituksista. Keväisin suurin ongelma oli kovista treeneistä palautuminen – kova harjoittelu yhdistettynä siitepölyyn ja astmaan aiheutti monesti ylikunnon kaltaisia oireita. Toisaalta myöskään aerobinen kestävyys ei ollut riittävä.

Tänä keväänä tein paljon hyvin erilaisia harjoituksia eri vauhtiskaalalla ja uskon, että se ollut toimiva konsti. Osa vk-harjoituksista on ollut palauttavia ja osa kevyistä lenkeistä on ollut erittäin rauhallisia. Tietenkin vastaavasti osa treeneistä on ollut kovia ja yllämainitut kisat ovat toimineet erinomaisina kovina treeneinä. Kevään edetessä sykkeet ovat tulleet alas ja juoksu on tuntunut helpommalta.

Kertoisin siis myös siitä, että kevään suurin haaste odottaa vuorokauden päässä – 3000m kisa täällä Leiriassa. Kisan taso tulee olemaan kova – mukana on vain 6 joukkuetta naisten puolella (miehissä 12) ja omassa lajissani vain 5 kovaa juoksijaa on mukana. Olisi unelma olla huippukunnossa juuri täällä, mutta huomenna lähdetään Urheiluliiton naisten kanssa taistelemaan radalle ja tekemään kaikkensa. Miehissä Tampereen Pyrinnön miehet puolustavat Suomen värejä. 

Näkymät hotellin aamupalalta.

Terkut harjoituskentältä!

Tälle stadionille mahtuu 23 000 tuhatta katsojaa ja se on huomisen kisapyhättö. Paikalliseen tapaan viimeiset ratamaalaukset olivat vielä tänään päivällä kesken, mutta huomenna kaiken pitäisi olla valmista. 

3000m naiset valmina taistoon. Hanna juoksee matkan esteillä ja itse sileänä. Lähdetään taistelemaan kovien brittien, saksalaisten ja muiden maiden kestonaisten perään!

Mykoplasma - out of fashion

Mykoplasma saapui kutsumatta puolentoista vuoden jälkeen. Päätä särki joka päivä. Nukutti, väsytti ja ärsytti. Se alkoi flunssasta tai oli ehkä jo sitä ennen. Hallikauden ainoaksi jääneessä kisassa tuntui, etteivät jalat jaksa iskuttaa. Mykoplasmahan vaikutti myös hermoston toimintaan. Toisaalta ylirasitus herkisti elimistöä mykoplasmaan ja sitä oli ollut havaittavissa joulutammikuun leirin jälkeen.

Verikokeista löytyi kuitenkin selvä jälki tuoreesta mykoplasmainfektiosta ja kahden viikon päästä otetussa uusintaverikokeessa arvot olivat vain nousseet. Lääkärit reagoivat asiaan hyvin eri tavalla, mutta tällä kertaa käännyin heti verikoetulosten jälkeen keuhkolääkärini, Anne Böökin, puoleen. Puolitoista vuotta sitten mykoplasma oli parantunut 3.5 kuukauden jälkeen useiden antibioottien myötä ja lopulta Anne sai sen kuriin. Hän tiesi, miten astmaatikon mykoplasmaa hoidettiin ja kuinka vakavasta infektiosta oli kyse – ei ollut kyse vain urheilijoiden muotisairaudesta. Olin myös käynyt Annella jo vuosien ajan ja hän tiesi, millaiset puhallusarvot olivat normaalitasoani. Nyt ne olivat tippuneet yli 10 % ja hengitys rohisi voimakkaassa uloshengityksessä.

Kun 4 viikon jälkeen flunssan alkamisesta olo ei alkanut helpottaa, kävin luontaistuotekaupassa ja kävimme läpi, mitä voisin vielä itse tehdä. Ostin vahvempia maitohappobakteereja, sillä 70 % elimistön vastustuskyvystä tuli suolistosta ja antibiootti oli todennäköisesti tappanut myös hyvät bakteerit. Lisäksi ostin vahvempia vitamiineja, lisäsin voimakkaita antioksidentteja ruokaani ja vältin turhan gluteiinin syömistä.

Näiden kaikkien temppujen, runsaan levon ja kahden doximycin kuurin jälkeen tunsin itseni ensimmäistä kertaa energiseksi, virkeäksi ja terveeksi. Olin odottanut tätä päivää, sillä tiesin, että en voi juosta ennen kuin olen terve. Puolentoista vuoden takainen mykoplasma oli sen opettanut: 2014 syksynä harjoituspäiväkirjassa luki ensimmäistä kertaa ”tuntui hyvältä” joulukuun lopulla. Sitä ennen hyvältä oli tuntunut elokuun maratonviestissä, jossa kymppi kulki kovempaa kuin koskaan. Muistin myös sen, kuinka nopeasti kuntoni oli silloin noussut, kun olin suunnannut Torreviejan suolajärville harjoittelemaan ja keuhkot olivat parantuneet samalla kuin treeni koveni.

Tänään kirjoitan tätä tarinaa Portugalin vanhasta tutusta Monte Gordosta. Olen 3 viikkoa päässyt juoksemaan ja elimistö ottaa hyvin vastaan treeniä. Tottakai kuuden viikon harjoitustauko keskellä talven hallikautta ja tärkeää harjoitusaikaa harmittaa, mutta sen murehtiminen ei auta mitään. Siirrän katseeni mieluummin kesää kohti, ja mietin, miten voin mennä joka ilta hieman parempana nukkumaan, kun heräsin aamulla. Tiedän sen reseptin toimineen ennenkin.

PS. Käy kurkkaamassa kuvat maratonkoululaisten maaliskuun treenistä, jossa itse olin mukana vain kameran takana. Kuvat löytyvät sivun oikeasta linkistä "Eeron Maratonklubi".

Tänään vuorossa oli ensimmäinen kunnon vauhtikestävyysharjoitus, 45 min reipasta. Juoksin sen osittain tällä suoralla 4,5 km lenkillä, josta toinen puoli kulkee metsässä. Vaikka matkaa on vielä kisakuntoon, onhan se juoksijan parasta aikaa, kun saa terveenä juosta vauhdikkaammin.

Terkut treenikentältä. Tässä kelpaisi juosta vaikka joka aamu. 

Kuin trapetsitaiteilua

Portugalin leiri huipentui Faron katujuoksuun. Silloin, kun ei kuule omia ajatuksiaankaan lähdössä, tietää, että tunnelma on huikea. Lähtöalue oli täynnä eri-ikäisiä juoksijoita aivan pikkulapsista veteraaneihin ja paikallinen musiikki pauhasi. Juuri ennen lähtöä aurinko laski horisonttiin ja paikalliset kerääntyivät kisan loppupuolella olevalle ostoskadulle kannustamaan.

5,2 kilometrin kisa juostiin kahtena reilun kahden kilometrin lenkkinä ja tämän lisäksi alussa oli 400m lenkki lähtöalueella. Lähdin juoksemaan toisen pääjoukon mukaan ja ensimmäisen kierroksen kohdalla juoksu tuntui vielä melko helpolta. Toisella kierroksella lenkin takaosassa olevassa pitkässä mäessä alkoi happo painaa ja sain todenteolla tehdä töitä seuratakseni kahta edessä olevaa tyttöä. Viimeinen kilometri oli laskua ja vaikka kuinka rullasin ja yritin hakea rytmiä, tytöt pysyivät tiukasti edessäni. Sitä mailerille tyypillistä kirivaihdetta ei täysin löytynyt, ja maaliin tulin seitsemäntenä. Keskivauhtini oli 3:45 ja saatoin olla tyytyväinen. Kahden viikon leirin jälkeen se oli kelpo suoritus. Tunnelma oli muutenkin huikea, ja vaihteleva reitti keskellä kaupunkia tarjosi unohtumattoman kokemuksen – näitä tarvittiin lisää välipalaksi harjoitusten lomassa! Merkkasin Aurjoen Yöjuoksun heti kalenteriini – 23.4.16 oli tarjolla samanlaista menoa myös Aurajoen rannalla.

Suomeen palattuani kaiken oli tarkoitus olla valmista hallikisoihin. Muutama kovempi treeni hallissa ja sitten kisaamaan. Yhden kisan ehdinkin juosta – 800m Tampereella. Kisasta ei jäänyt muuta kerrottavaa kuin ”ei mihkään”. Tuntui kuin olisin ollut vitosen rytmissä edelleen, mutta nyt kierroksia oli vain viisi kertaa vähemmän.

Tottakai oli selvää, että kestävyyspainotteisen treenin jälkeen en odottanut ihmeitä 800m kisasta, mutta odotin sen kulkevan kovempaa kuin 2.29. Sen jälkeen juoksin vielä syksyn parhaan 5*1000m vetotreenin, mutta sen jälkeen henki ei enää kulkenut ja tulin kipeäksi.

Tämä viikko on mennyt levätessä ja syitä pohtiessa: Oliko flunssa sittenkin elimistön merkki siitä, että nyt pitää levätä? Onko kyseessä ylikunto vai vain ylikuormitusta? Kuinka pitkällä ajalla palautumista oli ollut vähemmän kuin harjoittelua?

Paljon harjoitellessa raja on hiuksen hieno. Tarvitaan harjoitteita, jotka kuormittavat elimistöä, jotta kehitystä tapahtuu. Vastapainoksi tarvitaa helppoja harjoituksia, jotta näistä kovista treeneistä palaudutaan sopivasti. Tämän tasapainon löytäminen on joskus aikamoista tasapainoilua.

Mutta sillon kun ollaan siellä aluella, missä kehitytään, se näyttää ja tuntuu tältä:  

Camillan kanssa valmistautumassa kisaan. Numero saatu ja lähtöpaikka selvinny; joten eiköhän niillä tiedoilla pärjää kisassa (vaikka reitti oli tässä kohdin vielä hyvinkin epäselvä).

Ennen kisaa oli aikaa ottaa kuvakin! Eteläeurooppalaiseen tapaan organisointi oli hieman huonoa ja ei voinut olla varma, onko lähtö 10 min ennen aikataulua vai 10 min sen jälkeen - piti siis olla valmis starttaamaan koska vaan lähtöajan tienoilla!

Lähtö- ja maalisuora, joka täyttyi kannustajista, vanhemmista ja huoltajista.

Camilla lähti kisan kärkeen ja itse lähdin toiseen pääjoukkoon juoksemaan.

Tällä ostoskadulla käytiin viimeiset taistelut ennen maalisuoraa, joka alemmassa kuvassa avautuu. 

Turkulaisedustus oli hyvää: Matti ja Maunu juoksivat hienosti, ja lisäksi Kenedy kävi vielä hakemassa palkintorahat kotiin ollen kisan kolmas.

Kestävyyden äärellä

Sanotaan, että kestävyyden rakentamiseen menee vuosia, mutta vauhdin voi löytää helpostikin.

Kuten koko syksy, myös tämä Portugalin leiri ollaan oltu paljolti kestävyyden äärellä ja juoksumäärää on pyritty nostamaan. Yhtenä leirin tavoitteena oli juosta paljon helppoja kilometrejä ja siinä on aika hyvin myös onnistuttu. Ensimmäisellä viikolla niitä kertyi yli 120 ja tällä viikolla lähes yhtä paljon.

Juoksun helppous on näkynyt siinä, että lenkkivauhdit ovat nousseet ja juoksu on tuntunut helpolta. Myös vauhtikestävyysharjoituksissa vauhdit ovat pompanneet ylöspäin lähes viime kevään tasolle. Toisaalta kestävyyden paraneminen on auttanut palautumaan treeneistä aiempaa paremmin.

Kestävyysharjoittelun kääntöpuolena on näkynyt se, että vauhdikkaammissa vetotreeneissä on meno ollut hieman tahmeaa ja olo on tuntunut maratoonarimaiselta (hapot jäivät tasotestissäkin alle kymmeneen). Tätä hieman ”kadoksissa” olevaa vauhtia pitäisi olla kuitenkin mahdollista lähteä rakentamaan hyvän pohjan päälle.

Eilisen päivän treeneissä tuntui siltä, että juoksuvauhti alkoi jo hieman löytyä vikoissa vedoissa. Treeninä oli 2*1000m, 2*500m ja 5*200m. Treeni tehtiin Alturan hiekkakentällä valmistavana treeninä huomisen 5,1 km maantiekisaan Farossa. En ole ennen Portugalissa kilpaillut, joten mielenkiinnolla ja taistelumielellä lähden kisaan mukaan. Janica lupasi opettaa kyynärpäätaktiikkaa vielä ennen kisaa.

Portugalin leiri on muutenkin antanut oivan mahdollisuuden valmistautua tulevaan hallikauteen. Treeniolosuhteet ovat olleet hyvät ja treeniseura erinomaista. Jukka Keskisalo on toiminut leiripäällikkönä ja oman kokemuksen kautta hän osannut kertoa harjoittelun kulmakivistä ja pienten asioiden merkityksestä harjoittelussa. Maanantaisin ja perjantaisin on ollut yhteistreenit, jossa on ollut ohjelmassa lihaskunto- ja tekniikkaharjoituksia. Uudet liikkeet ovat olleet tervetulleita ja motivointi vanhojen liikkeiden suhteen lähes yhtä tärkeää: ”Askeleeseen on vaikea vaikuttaa, jos lantiossa ei ole riittävästi voimaa”.

Aloitin tämän tarinan kestävyyden parissa ja lopetan sen samaan. Lähden tästä vielä kevyelle, valmistavalle lenkille huomista kisaa ajatellen. Vaikka täällä juuri nyt tuulee ja tuivertaa, tiedän, että täällä on hyvä urheilijan olla.

Kuvia eilisestä vetotreenistä Alturan 380 m hiekkakentältä. Radan pituus asetti omat haasteet väliaikojen seuraamiseen, mutta muuten kenttä oli hyvässä kunnossa. 

 Janica toimi treenissä sparrarina ja hänen tasaista tahtiaan oli helppo seurata.