Istun parvekkeella, aurinko paistaa ja elämä hymyilee.
Kaikki on hyvin juuri nyt, mutta siihen tultu monta ylä- ja alamäkeä.
Portugalin 3000m oli henkinen voitto. Juoksin vaatimattoman ajan,
10.53, ja sijoituin kisassa 4. Joukkueena sijoituimme kuudenneksi. Aikaa
tärkeämpää oli kuitenkin se, että henki kulki, juoksu tuntui hyvältä ja uskalsin
lähteä kilpailemaan varsin kovaan paikkaan vain reilun 2 kuukauden harjoittelun
jälkeen. Kisa antoi itseluottamusta myös tulevaa kesää kohden ja tiesin, että parempaa
oli tulossa.
Vain vajaa kaksi viikkoa myöhemmin olin ilmoittautunut
Tilastopajacupin 5000m:lle. Sää oli kylmä ja tuulinen, kisa vasta klo 22 ja
naisia oli suhteellisen vähän ilmoittautunut mukaan. Jo ennen lähtöä oli monta
syytä, jotka saivat miettimään, oliko järkeä lähteä kisaamaan – riittääkö kunto,
vaivaako allergia ja olenko palautunut edellisistä treeneistä, kun olo tuntui
väsyneeltä?
Epävarmoin, mutta avoimin fiiliksin lähdin kisaan mukaan. Tuskin
tässä oli mitään hävittävää. Hanna oli lupautunut vetämään 3000m asti, ja hän
tekikin erittäin hyvää työtä jäniksenä ja piti tasaista 3.40/km-vauhtia. 3000m
jälkeen alkoi ”todellinen” kisa, sillä vauhti alkoi tuntua ja sain tehdä yksin
töitä. Viimeinen maili meni melko sumuisissa tunnelmissa, en enää kuullut
väliaikoja tarkalleen, mutta tiesin, että olen melko hyvässä vauhdissa. Nyt
vaan joka kierroksella lisää vettä myllyyn ja todellinen vauhti pysyy ainakin
samana, vaikka koitin mielessäni kiristää. Erinomainen kannustus antoi voimaa
viimeisille kierroksille, ja viimeinen kilometri oli kisan nopein ja viimeinen
kierros tuli lopulta 80 sekuntiin. Maaliin kaatui kaikkensa antanut juoksija.
Kun nousin ylös, sain tietää, että olin parantunut reilusti omaa ennätystäni aikaan
18.19. Vitonen oli kulkenut lähes samaa vauhtia kuin 3000m vajaa kaksi viikkoa
aiemmin, joten en odottanut, että vitoseni vielä kulkisi. Lähdin vain
harjoittelemaan vitosta.
Vaikka lähtöä ennen jännitti ja pelotti, kisa oli hyvä
osoitus siitä, että parhaat juoksut tulevat monesti silloin, kun ei ole liikaa
oletuksia. Tällöin ei aseta liikaa odotuksia tai rajoituksia itselleen eli
ajattele, etten mä ainakaan noita kilpailijoita voita tai tiettyä kovempaa
aikaa juokse.
5000m ennätyksen piti olla vasta alkua kesän kisoille – se ei
ollut mikään nappijuoksu, mutta tätä kirjoittaessani voin kertoa, että sen
jälkeen en ole pystynyt juoksemaan kuin muutaman kisan. 4*800m aluemestaruusviestit
olivat enemmän harjoitus, mutta kasi kulki silti melko heikosti ja kisassa
ahdisti kovasti. Siitä seuraavalla viikolla 1500m kulki erittäin huonosti viiteen
minuuttiin ja tuntui, että hermosto on ylikuormittunut. Muutaman päivän levolla
elimistö alkoi pikkuhiljaa palautumaan, mutta sykkeet olivat 15 pykälää
korkeammat kuin tavallisesti ja juoksu tuntui raskaalta. Henki ei kulkenut.
Siitä seuraavana päivänä menin keuhkolääkäriin, ja diagnoosina
astman paheneminen, joka tarkoitti keuhkoputkentulehduksen kaltaisia oireita, viikon
antibioottia ja lepoa muutamia päiviä. Lepäsin neljä päivää ja koitin juoksua,
keuhkoja poltti. Jatkoin lepoa ja koitin taas juosta – keuhkoja poltti ja
edelleen väsytti. Käännyin keuhkolääkärin puoleen uudestaan. Keuhkot olivat
paremmassa kunnossa ja puhallusarvot parantuneet, mutta silti tunsin, että
elimistössä on joku vialla – joku pöpö, joka väsyttää. Aloitettiin kortisoni ja
uusi vahva antibiootti, joka edellisen antibiootin tavoin auttaisi myös mahdolliseen
mykoplasmaan tai keuhkoklamydiaan. Myöhemmin selvisi, että tuoreeseen mykoplasmaan
viittaava IGM oli ollut yli raja-arvojen. IGG arvot olivat kuitenkin jääneet
poikkeuksellisen alas.
Kun sain kuulla, että minulla oli ollut jonkun sortin
mykoplasma, fiilikset olivat jokseenkin ristiriitaiset. Iloitisin siitä, että
oma tuntemus oli ollut niin vahva, että olin vaatinut antibiootin ja malttanut
levätä keskellä kaikkien tärkeintä kisakautta. Pysäyttävää oli se, että mistä
toistuvat, melko vakavat keuhko-infektiot, viimeisen kahden vuoden aikana
olivat johtuneet. Tähän saattoi vaikuttaa se, että poskionteloihin oli kasvanut
polyppeja ja viisi vuotta sitten tehty leikkaus olisi tarvetta uusia. Toisaalta
myös erilaisten ulkoisten tekijöiden vaikutusta oli pakko alkaa selvittämään,
sillä joku keuhkoissa herkisti niiden tulehtumisella.
Tänään kuitenkin iloitsen siitä, että kisakauteni jatkuu
ensi viikon perjantaina Kalevan Kisojen 5000m:llä. Viikonloppuna tehdyssä
kovassa vetoharjoituksessa keuhkot osoittivat sen, että niillä voi taas
kisailla. Kisa tulee olemaan kova, mutta tarjolla on kuitenkin kesän paras
5000m kisa Suomessa, joten sinne pitää lähteä myös nauttimaan huikeasta
tunnelmasta.
Kisakassiin on tarkoitus pakata ripaus sitä avoimuutta,
jonka opin tämän kesän ekalta vitoselta. En aio rajoittaa liikaa itseäni vaan
lähden antamaan kaikkeni ja kilpailemaan jokaisesta sijoituksesta. Uskon, että sillä
kulkee perjantai-iltana Oulun auringon alla. Can’t wait!
Leirian 3000m kisa käynnissä. |
Tähän kisaan pitää päästä uudestaan mukaan! |
Näiden tyttöjen kanssa on aina hauskaa! Aino, Venla ja Hanna. Venla toimi joukkueemme kapteenina Leiria Euroopan cupin joukkuekisassa. |
Enkkatyttöjä hymyilyttää! Hannan juoksi ensin 800m enkan ja toimi sen jälkeen mulle jäniksenä 5000m:llä. |
Taustakuva: Vesa-Matti Väärä