Elämäni Seikkailu

Istun auringon alla ja otan aurinkoa. Loma on vihdoin alkanut. Keskiviikkona oli viimeinen kisa Hämeenlinnan Tähtikisoissa ja koko viikon olen ollut lomalla töistä, Elixian asiakaspalveluhenkilön osa-aikaisesta virasta. Tätä lomaa ja ylimenokautta on odotettu, sillä kausi on ollut pitkä. Noin 11,5 kuukautta sitten lähden elämää avartavalle seikkailulle Yhdysvaltoihin ja sen myötä aloin myös kirjoitta tätä blogia.

Haluan siis kiittää kaikkia, jotka ovat tätä blogia lukeneet. Toivon, että olen pystynyt antamaan kuvan siitä, millaista kilpaurheilu Yhdysvaltalaisessa yliopistossa on, ja millaisia haasteita kohtasin, kun lähdin kokeilemaan yhdysvaltalaisia harjoitusmetodeja. Toisaalta tarkoituksenani oli myös tuoda esille se, kuinka paljon mahdollisuuksia vuosi ulkomailla avasi tulevaisuuden elämää varten – se avarsi näkemystäni harjoittelusta, vahvisti minua niin ihmisenä kuin myös urheilijana ja antoi mahdollisuuden tutustua ihmisiin ympäri maailmaa.

Vaikka kesän kilpailut eivät sujuneet odotusten mukaan, en koskaan vaihtaisi pois tuota yhdeksää kuukautta, jonka sain Sam Houston State Universityssä viettää. Monesti mieli palaa takaisin Yhdysvaltoihin, sillä koen, että siellä sain lähes täysin keskittyä urheiluun. Siellä en kokenut mitään sosiaalista painetta valmistua tai saada unelmien kesätyötä, vaan riitti kun olin urheilija. Koin saavani arvostusta tekemisiäni kohtaan, ja kukaan ei liiemmin kysynyt tulevaisuudesta tai menneisyydestä, riitti kun tässä ja nyt oli valmis tekemään kaikkensa urheilun eteen.

Vuoden aikana olen tutustunut useisiin urheilijoihin niin Suomessa kuin myös Yhdysvalloissa. Näiden valloittavien ihmisten kohtaaminen on tuonut esille monia samoja piirteitä, mitkä meitä urheilijoita yhdistää. Joukkueemme kapteeni puhui monesti sydämen laittamisesta peliin täysillä, ja siitä kuinka paljon se auttaa saavuttamaan, kun on kilpailussa mukana koko sydämellään. Olen myös päässyt seuraamaan muutamien urheilijoiden tinkimättömyyttä harjoittelussa ja muussa elämässään, jotta he voisivat saavuttaa urallaan asetetut tavoitteet. Viimeisenä haluaisin mainita vielä positiivisuuden, koska urheilija joutuu monessa tilanteessa koville: silloin kuin loukkaantuminen pakottaa lepäämään tai kun kisat eivät onnistuneesta harjoittelusta huolimatta kulje. Silloin positiivisuus on ainoa asia joka pitää urheilijan ”hengissä”, ja antaa uskoa harjoitella ja uskoa tuleviin onnistumisiin radalla.

Noista kaikista upeista ihmisistä ja heidän asenteistaan olen koittanut ottaa mallia. Vuosi Jenkeissä oli siis antoisa seikkailu, ja jo lähtiessäni tiesin, etten palaisi samana Johannana takaisin. Vuosi ulkomailla kasvatti, opetti ja vahvisti.

Blogin kirjoittaminen ei kuitenkaan jää tähän, vaan aion kirjoittaa harjoittelustani ja kilpailemisesta edelleenkin. Tavoite on sama: juosta 1500m kovempaa kuin koskaan. Ja tuskin maltan odottaa syksyn harjoituskautta ja tulevaa hallikautta, mutta sitä ennen on aika ottaa isiisti ja unohtaa juoksu muutamiksi viikoiksi. Palataan asiaan siis syyskuussa!

Tässä vielä tunnelmia kesän vikasta kisasta Hämeenlinnasta.

Seurakaverini kanssa lähdettiin samaa tahtia juoksemaan, vaikka oma tahtini hidastui aika nopeasti.

Irvistys on kova, vaikka juoksu ei mihkään enää tässä kisassa kulkenutkaan.

Vielä kerran

Juoksin ensimmäisen hallikisan tänä vuonna tammikuun 12.päivä. Olin sillon juuri saapunut Yhdysvaltoihin ja aikaero panoi aika paljon tuossa elämän ensimmäisessä mailin kisassa. Sen jälkeen olen kisaillut tänä vuonna 14 kertaa, ja tänään on vuorossa tämän kauden 15. ratakilpailu, 800 metriä Sastamalan Timanttikisoissa. 15 kilpailua ei ole monelle urheilijalle paljon, mutta minulle sen ollut enemmän kuin moneen vuoteen.

Treenit ovat sujuneet kuitenkin hyvin, joten siitä syntyi päätös juosta muutama kisa vielä elokuun puolella. Koko kesän kisat Suomessa ovat sujuneet alle odotusten, ja nyt viimeiset kolme viikkoa olen keskittynyt vain treenaamaan. Olen tehnyt monipuolisia treenejä vauhtileikittelystä 200m vetoihin, ja kestävyyspohjan heikkenemisen myötä päähuomio on ollut 800m:lle tähtäävissä harjoituksissa.  4*200m treeni 400m:n kilpailuvauhdilla ja lentävällä lähdöllä kulki noin 30,3 sekunnin keskivauhdilla, mikä on itselleni hyvää vauhtia. 3*300m ja 3*200m harjoitus kasille tähtäävällä vauhdilla kulki myös kovempaa kuin koskaan ja vetojen keskiarvot olivat 49,2, ja 31,8. Maitohappojakin näissä treeneissä tuli hyvin, ja varsinkin 400m kilpailuvauhdilla tehty treeni toi aivan erilaisia happoja elimistöön, mihin olin tottunut pidemmissä vedoissa.

Yksi kesän positiivisia juttuja on ollut myös yhteistyö OMT-liikkeen fysioterapeutin kanssa. Juoksun videoinnin ja tarkan analysoinnin jälkeen monille pienille kiputiloille, kuten nilkan lukkiutumiselle ja takareisin kiristymiselle on löytynyt selitys. Myös se, miksi lantio on välillä tuntunut olevan kiertynyt tai jalat kuin eri paria, on saanut selityksensä. Oikean jalan nilkka aukeaa juostessa, kun taas polvi ei mene samaan linjaan, ja se tekee oikean jalan askelluksesta erilaista. Lisäksi oikean puolen lantio pettää ponnistuksessa pakaralihasten heikkouden ja lonkan vajaan toiminnan vuoksi. Tällä hetkellä teen jo juoksun omaisempia harjoituksia kuin heinäkuussa, mutta itse askellusta muuttavia harjoituksia aletaan toteuttaa pikku hiljaa vasta ylimenokauden jälkeen. Olen kuitenkin hyvin kiitollinen jo tässä vaiheessa fysioterapeutilleni, joka otti juoksutekniikan parantamisen ja vammojen ehkäiseminen asiakseen oikein toden teolla.

Tänään on kuitenkin vuorossa 800 metrin kisa, ja toivon todella, että onnistuneet harjoitukset näkyvät myös kisassa. Samat ajat mitä vuosi sitten juoksin, eivät tyydytä enää tällä kaudella ja olisi hienoa saada hyvä onnistuminen kauden loppuun. Ainakin seura on hyvää ja vauhdikasta, joten ainakin vielä kerran tällä kaudella kyykistyn lähtöviivalle ja lähden antamaan kaikkeni kahden kierroksen taistelussa.

Treenikuulumisia Paavo Nurmen kentältä.