Loppukesän kisat sujuivat nousujohteisesti, ja erityisesti
viimeisistä kisoista kirjattiin iso plussa harjoituspäiväkirjaan. Kokonaisuudessaan
sain kilpailla koko kesän ennätystasolla kaikilla matkoilla, ja vastaavaan en
ole koskaan pystynyt ennen: en ole koskaan kilpaillut kaikilla matkoilla (800-10 000m)
enkä pystynyt juoksemaan kaikilla matkoilla aikaa, joka on ennätys tai jää
enintään sekunnin kyseisen matkan ennätyksestä. Otetaanpa lyhyt katsaus
loppukesän kisoihin.
Aloitetaan ratamatkojen kuninkaasta, 10 000m:stä. Sillä
matkalla mun ei pitänyt koskaan juosta radalla, mutta oikeastaan odotin innolla
tätä matkaa, sillä olin joutunut jättämään sen väliin heinäkuussa. Tilastopajacupin 10 000m järjestettiin päivän kuumimpaan aikaan elokuun viimeisenä
viikonloppuna. Valmistuin kisaan hyvin ja erityisesti henkisen puolen valmistautuminen
auttoi kisan vaikeimpina hetkinä 4-8km välillä. Ja kyllähän se oli aikamoista raastoa:
4 km jälkeen varvas alkoi hangata ja sattui joka askeleella, juoksin kivun läpi.
5 kilometrin kohdalla helteinen keli lisäsi ahdistusta, mutta sekin oli
selätettävä. 6 ja 7 kilometrin välillä aloin juosta 500m vetoja, se tuntui
sopivalta matkalta, kun kierrosmittari näytti liian monta kierrosta jäljellä. 7km
kohdalla päätin, että alkaa 3 000m kovin kisa, jossa olen ikinä ollut.
Mielessäni mietin, että jalat ovat tällä kolmosella erityisen tukkoiset ja
hengitys lähdössä jo tapissa, mutta silti oli taisteltava 7,5 kierrosta.
Yhtäkkiä 8 kilometrissä kaikki kivut olivat unohtuneet, koska
aloin saada edessäni olevia muutamia juoksijoita kiinni ja yhtäkkiä
tunsin juoksevani euforiassa. Tiesin, että viimeisen 2 kilometriä jaksaisin, ja
se tulikin täysin tavoitevauhtia ja viimeinen 400m mailerimaisesti 82 sekuntiin.
Debyytti-hellekympin aika oli 38.51 eikä se tyydyttänyt ajallisesti, mutta olin
uskaltautunut epämukavuusalueelleni ja onnistunut juoksemaan haastavissa olosuhteissa
omalla vedolla ok-ajan. Kympin kärpänen oli sittenkin puraissut hieman: olihan
tässäkin lajissa oma viehättävyytensä. Nyt tiesin, millaista oli juosta ratakymppi.
Tämän jälkeen yksikään ratamatka ei tuntunut enää pitkältä.
Kympin jälkeen vuorossa oli kahden viikon päästä Ylivieskan
SM-viestit ja naisten 4*800m. Kympiltä kasille ei ollut ihan optimaalisin
yhdistelmä, mutta onnistuin siinä aikas hyvin. Espoon Motonet GP (2.21) oli jo
antanut viitteitä, että nopeusominaisuudet olivat pysyneet hyvällä tasolla,
vaikka kasin harjoituksia oli tehty yksi ennen kumpaakin kisaa. Ylivieskassa pääsin
juoksemaan lempipaikallani eli aloittamaan viestin. Siinä oli sopivaa sähinää
juuri minulle 😉 Ensimmäisen kierroksen käynnistelin koneita
ja juoksin tarkkailuasemissa. 300m kohdalla olin päättänyt lähteä kiristämään
ja kiri alkoi purra ja etusuoralla nousin kilpailun neljänneksi ja toin viestin
vaihtoon 4. Viesti oli loppuun asti huippujännä, sillä olimme koko ajan lähellä
mitalia, mutta tällä kertaa se ei ihan riittänyt ja IK Falken nappasi pronssin
edestämme ja olimme neljänsiä. Kun SM-mitali jää noin lähelle, se harmittaa
aina. Itse onnistuin juoksemaan kesän parhaan kasin vahvalla lopulla (2.20,8),
joten en voinut olla kovin pettynyt.
Kirsikkana kermakakkuun tuli kesän viimeinen 1500m kisa,
johon sitten vihdoin saatiin ”vähän” viileämpää keliä. Kun olisin toivonut
kaikille 5000 & 10 000m kisoihin hieman viileämpää keliä, niin nyt
sitten taukomaton vesisade sai Paavo Nurmen Stadionin lähes tulvimaan, tuuli ulvoi
aamusta alkaen ja lämpömittari näytti 11. Oli aika laittaa kaikki peliin
viimeistä kertaa tänä kesänä radalla, keskityttävä olennaiseen ja ajateltava
positiivisesti: sade ja syksy ainakin laskivat hieman siitepölyjä. Toisin kun
monissa tämän kesän kisoissa, kohdalleni sattui täydellinen beesi: Milla Kasurinen
teki tarkkaa työtä ja nakutti tasaisia 76 kierrosaikoja. Lopussa en aivan
saanut Millaa kiinni, ja jäin hänestä hieman yli sekunnin. Kello pysähtyi 4.46,23.
Viimeisellä 500 metrillä oli tullut sekunti liikaa ja aika jäi uupumaan 0,34
sekuntia omasta ennätyksestä.
Ratakausi oli päättynyt siis ennätyskuntoon, mutta 6 vuoden
takainen ennätys jäi niukasti uupumaan. Mietin, että tämä oli kovin 1500m näin
vaikeissa oloissa, mitä olen ikinä juossut. Säätä ei kuitenkaan kirjattu Tilastopajaan,
joten ennätys jäi odottamaan ensi kesää.
Nyt katseet on käänneety kohti syksyn puolimaratonia ja se on tehnyt syksyn harjoittelusta hauskaa ja eri tavalla haastavaa - pitkät vk:t, lyhyet mäkivedot ja reippaat pitkät lenkit ovat tuoneet taas harjoitteluun uutta virtaa pitkän kilpailukauden jälkeen.
Ja mikäs näissä syksyisissä keleissä on juosta pidempiä vauhtitreenejä! Pirteitä lenkkejä luonnon väriloistossa!
Ja mikäs näissä syksyisissä keleissä on juosta pidempiä vauhtitreenejä! Pirteitä lenkkejä luonnon väriloistossa!
Terveisiä syksyisiltä lenkeiltä Aurajoen rannalla - se on yksi ehdoton lempitreenipaikkani ja siellä pääseen nopeasti pakoon kaupungin hälinää keskelle luontoa. Kuvat: Niko Niinivirta. |