sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Älä koskaan missaa hyvää beesiä!

Hiihtoladulla tietää tunteen, kun joku menee ohi, ja siihen selkään on niin helppo liimautua – beesistä on selvästi hyötyä. Vauhti on selvästi omaa hiihtovauhtia kovempi, mutta ei tee mieli antaa periksi. Lopulta pakollinen nenänniistämistauko on hyvä paikka todeta, että antaa beesin mennä, oman lenkin oli tarkoitus olla vain peruskestävyysharjoitus.

Juoksussa sama tilanne harvemmin toistuu. Kun joku menee lenkillä ohi, yleensä ohi kipittävä juoksija häviää horisonttiin muutamien minuuttien aikana. Niinpä juoksussa ”beesi” pitää sopia samantasoisen tai kovemman juoksijan kanssa, jolloin tasoeroa voidaan häivyttää antamalla etumatkaa heikommalle juoksijalle tai lisäämällä kovemman juoksijan matkaa, jolloin molemmat saavat halutun treenivaikutuksen treenin aikana.

Ei tietenkään ole vaarallista, että välillä oma vauhtikestävyysharjoitus nousee maksimikestävyysalueelle lopussa, mutta jos kaikki vauhtikestävyystreenit juoksee liian kovaa, ei treenivaikutus ole se, mitä harjoituksella on haettu. 

Vauhtikestävyydellä halutaan kehittää vauhtikestävyysaluetta, eli kykyä ylläpitää aerobisen kynnyksen ylittävää rentoa juoksuvauhtia. Sama harjoitus pääosin maksimiskestävyysalueella on täysin toinen, sillä esimerkiksi 10 km maksimikestävyysharjoituksesta kestää palautua paljon pidempään kuin vauhtikestävyysharjoituksesta ja maitohappoakin on kertynyt treenin aikana selvästi enemmän. Pitää siis tietää, mitä vauhtialuetta milläkin harjoituksella halutaan kehittää.

Vaikka yhteistreeneissä saattaakin mopo joskus karata käsistä, ovat ne avain kehittää kilpailuvauhtia harjoituskaudella. On paljon helpompi juosta beesissä, kun toinen halkoo edessä tuulta tai pitää vauhtia yllä. Toisaalta myös jäniksenä toimiminen tuo buustia omaan treeniin, kun selän takana tuleva juoksija ”työntää” ikään kuin jänistä eteenpäin. Tilanne muistuttaa enemmän kilpailutilannetta, ja myös kilpailutilanteiden harjoittelu helpottaa kisoihin menemistä.

Hyvää beesiä ei tulekaan missata, jos sitä on tarjolla. Espanjassa sain juostua esimerkiksi hyvän kympin kovan Janican maailman tasaisimmassa beesissä. Hallissa olen juossut yhden maratonaarin perässä 1000-200m vetoja. Siinä beesissä on ollut helppo juosta.

Oma treenikausi on sujunut pientä juuri tullutta flunssaa lukuun ottamatta hyvin. Flunssa pakotti jättämään yhden 3000m hallikisan väliin, mutta tärkeimmät tavoitteet odottavat kesässä, joten mitään riskejä ei kannattanut ottaa lähtemällä juoksemaan yhtä kovimmista hapenottomatkoista puolikuntoisena.

Sitä ennen ehdin juosta Urheiluliiton OP-viestijoukkueessa aloitusosuuden (4*680m viesti), joka kulki pitkän kilpailutauon jälkeen hyvin. Viimeiselle kierrokselle löytyi selkeä rytminvaihto ja sain hyvin irti.

Kovuus siis syntyy kovien treenien kautta. Mutta jotta kovista palautuu, peruskestävyyden tulee olla kunnossa. Tarvitaan siis paljon helppoa peruskestävyysharjoittelua, jotta voi onnistua viikon tärkeimmissä harjoituksissa ja rakentaa kuntoa kohti kesän kisoja. Näiden ajatusten myötä toivotan sinulle liukkaita hiihtolenkkejä, pitäviä juoksulenkkejä sekä hyviä beesejä kovissa treeneissä; mutta vain kovissa treeneissä 😉

Eräs lempipuistojani Espanjan Torreviejassa on Parque de Aromatico. Kauniit yrtit ja kukat tuovat kesän mieleen, ja näihin kuviin on ihana palata Suomen talvessa. 


Tämä kuva kuvaa parhaiten puiston näköalat :)

perjantai 5. tammikuuta 2018

Teippiä ja Bion3:sta

Istuessani Torreviejan auringon alla on hyvä katsoa vähän taaksepäin. Vuosi on vaihtunut uuteen, joten on hyvä pohtia, mitä hyvää mennyt vuosi toi tullessaan ja mitä se opetti. Ja ai niin, kai ne uuden vuoden lupaukset pitäisi olla tehtynä vuodelle 2018.

Fiilis on juuri nyt erinomainen. Jalat ovat vähän väsyneet treenistä, mutta mieli on virkeä maiseman vaihdoksesta. Ensimmäinen viikko leirillä täällä Espanjan Torreviejassa on sujunut hyvin. Sää on ollut tavallista lämpöisempi (päivisin jopa yli 20), juoksu on kulkenut hyvin, ja suolajärven vaikutuksen voi hengittäessä havaita.

Lähes kaikki suomalaiset ovat ainakin osin sattumalta 100 metrin säteellä, joten lenkillä on voinut törmätä naapuriin, ja tutustua uusiin ihmisiin. Viimeistään lenkin päätyttyä yhteisellä uima-altaalla on voinut tavata muita urheilijoita jalkoja uittamassa; muuten 8 asteisessa vedessä ei liiammin ole ruuhkaa ollut. Itsellä uima-allas oli yksi tärkeä kriteeri asuntoa valitessa, sillä 10 minuutin kylmähoito on erittäin tehokas tapa palauttaa jalkoja kovista treeneistä.

Peruskunnon vahvistaminen on ollut yksi pääteemoista syksyn aikana, ja nyt voin todeta, että siinä on edetty suunnitelmien mukaan. Eli pikkuhiljaa aletaan päästä kunnon treenin makuun 😉 Ei sillä, etteikö kympin vk tai tonnin vedot olisi ollut harjoittelua syksyn aikana, mutta on kiva päästä pitkästä aikaa omalle tasolle treeneissä ja huomata myös se, miten riittävä peruskestävyysharjoittelu on palauttanut palautumiskyvyn. Omalla tasolla se on tarkoittanut noin 100 kilometrin määrää kovilla viikoilla, jossa korvaavan harjoittelun määrä on vähentynyt koko ajan.

Plantaarifaskiitti on siis alkanut kestää yhä paremmin juoksua ja on ollut jo viikkoja, ettei se vaivaa lähes ollenkaan. Pohkeiden ja jalkapohjan lihasten kiristyessä se on ilmoittanut itsestään, ja erityisesti liukkaalla se on vaatinut teippaamista. Välillä teippiä on tarvittu myös täällä, kun osa teistä on kivisiä, ja pitkään jatkunut kuivuus on kovettanut niitä entisestään. Vaikka teippi yksin ei ole plantaarifaskiittia parantunut, se on ollut yksi syksyn tärkein varuste – taas kerran olen saanut huomata, että teippauksesta on todella hyötyä.

Teipin lisäksi Bion 3 Immune Restore -vitamiinavalmiste on pitänyt minut lenkillä koko syksyn; olen saanut olla terve jo yli 8 kuukautta, ja viime kerrasta onkin aikaa, kun olen pystynyt näin kauan välttämään flunssat ja kaikki sen yhteydessä tai jälkeen tulevat keuhkotaudit. Puuta pitänee kai tässä kohdin koputtaa, että jotta saisin pysyä terveenä mahdollisimman pitkään myös tänä vuonna.

Varsinaisiin uuden vuoden lupauksiin en usko, mutta uskon siihen, että voimme kehittyä ja kasvaa ihmisenä, ja ottaa uusia haasteita elämäämme. Muutokset eivät saa olla liian isoja, ja niiden pitää olla osa arvomaailmaamme, koska vain silloin voimme sitoutua noudattamaan niitä pidemmän aikaa. Lisäksi muutoksesta voi tulla rutiini vasta 6-8 viikon jälkeen, joten niin kauan sitä tulee toistaa. Näitä ajatuksia kirjoittaessa tulee mieleen Aki Hintsan kirja Voittamisen Anatomia, josta nämä ajatukset olen sisäistänyt ja monen nähnyt sitä näin uuden vuoden kynnyksellä myös lukevan, ja suosittelen kirjaa edelleen lämpimästi.

Vuonna 2018 aion itse olla enemmän läsnä arjessa, elää hetkessä ja mennä aiemmin nukkumaan. Uskon, että ne lisäävät taas hieman lisää onnellisuutta. Ja tottakai aion juosta ja treenata paljon, mutta se varmasti olikin jokaiselle tätä lukevalla itsestään selvää. 😉 Kivaa alkanutta vuotta!

Tässä kuva meidän "kotikadusta". Alue on aidattu pieni asuinalue, josta on lyhyt matka joka suuntaan, niin kentälle, kauppaan kuin suolajärvien rannalle juoksupoluille.

Terveiset radalta 8*300m vedoista 1 minuutin palautuksella - kivaa ja hapokasta!
Näiden tyttöjen kanssa treenileiri sujunut hyvin - juoksu kulkenut ja leirikommuunielämä maistunut.



tiistai 5. joulukuuta 2017

Juoksemisen iloa tarvitaan talven pimeydessä

Reilu pari viikkoa sitten olin kauden ensimmäisessä testijuoksussa Ruissalossa. Mäkinen reitti on kova ja hyvin rehellinen kunnon mittari. Kunto ei ollut vielä kummoinen, mutta marraskuussa ei juosta pääkisoja, joten silloin ei tarvitse olla huippukunnossa, silloin rakennetaan pohjia. Tärkeämpää omalla kohdallani on se, että olen saanut hoidettu plantaarifaskiitin pois ja jalka alkaa kestää myös kilpailua. 5 kilometrin testijuoksun aikana ei myöskään ahdistanut kuin vasta maalissa, mikä sekin iso plussa kirjoitettavaksi harjoituspäiväkirjaan.

Syksy on heikkouksien vahvistamisen aikaa. Se on parasta aikaa vahvistaa perus- ja vauhtikestävyyttä sekä parantaa lihastasapainoa ja liikkuvuutta. Pääsin mukaan Turun Urheiluliiton järjestämään lihastasapainokartoitukseen, ja harjoitukset testitulosten perusteella ovat alkaneet. Urheilijat jaettiin ryhmiin samanlaisten heikkouksien mukaan, ja omassa ryhmässä heikkouksia olivat nilkan ja yläselän heikko liikkuvuus sekä lonkan heikko liikkuvuus ja ulkokierto. Tiedossa on siis dynaamisia liikkuvuusharjoituksia näiden heikkouksien korjaamiseen, ja mielenkiinnolla jään odottamaan, miten nämä harjoitukset alkavat vaikuttamaan kehoon ja juoksuun. Tietenkin on hyvä huomata, että pelkkä heikkouksien vahvistaminen ei automaattisesti tarkoita, että ne siirtyvät juoksuun, vaan heikkouksien vähentäminen mahdollistaa sen, että voidaan saada esimerkiksi lisää askelfrekvenssiä, nopeampaa askelkontaktia tai taloudellisempaa askellusta.

Loppuvuosi on myös vuoden pimeintä aikaa, aurinkoa ei seuraavaan kuukauteen juuri näy arkipäivänä lenkillä, jos sinne ei pääse lähtemään kahdeksan jälkeen tai ennen neljää. Aika mahdotonta 8-16 työskentelevälle. Joskus mietin, että onneksi se oli juuri me suomalaiset, joille annettiin sisu. Se auttaa niinä päivinä, kun on kastunut aamulenkillä, töihin mennessä ja sieltä tullessa, ja toinen lenkki olisi vielä jäljellä.

Kertaakaan lenkki ei ole kuitenkaan jäänyt tekemättä. Lenkin jälkeinen hyvä fiilis on toiminut motivaattorina tai sitten lenkille lähtö on tuntunut kivalta, kun tiedossa on ollut hyvää seuraa. Halu kehittyä juoksijana ja tehdä uusia ennätyksiä on ollut tärkeä motivaattori. Lähes yhtä tärkeää on ollut mahdollisuus nauttia terveenä juoksemisesta, siitä juoksemisen ilosta. Ja siitä ilosta ja energiasta, jota jokainen harjoitus tuo päivään. Ja vielä näin 29-vuotiaana motivoidun uusien taitojen oppimisesta, ja siitä kun voin haastaa itseäni haastavien vetotreenien, uusien lihaskuntoliikkeiden ja aluksi vaikeita tuntuneiden aitahyppyjen parissa. Niitä parhaita fiiliksiä ovat ne, kun voi maata aitaa vasten vetoharjoituksen jälkeen, ja tietää, että tänään kuraan jäi kaikki se, mitä oli jätettävissä. Loppuverkalla askel on kevyt, ja vaikka olen aivan poikki, märkä ja ravassa, hymyilyttää silti. Sitä se juoksemisen ilo on minulle.

Niinpä haastankin sinut miettimään vuoden pimeimpänä ajanjaksona, mikä tai mitkä ovat ne asiat, jotka saavat sinut lähtemään lenkille. Ja niinä päivinä, kun lenkkarin narut eivät millään meinaa mennä rusetilla eteisessä, on hyvä muistuttaa itselleen mieleen nämä asiat, jotka motivoivat lähtemään lenkille. Ja onhan se niin, että kesän juoksijat tehdään talvella. Lenkille lähtö vuoden pimeimpään aikaan antaa ehkä eniten, koska voi lenkin jälkeen todeta, että ylitti itsensä ja myös pimeyden.

Toivotan sinulle juoksemisen iloa talven pimeyteen!

”Chase darkness, put your music on and enjoy your run!”





Tämän videon myötä pieni #throwback takaisin yhteen kesäisen illan treeniin – jolloin juoksemisen iloa riitti jo sään puolesta ;) Kiitos kuuluu kaikille läheisilleni, jotka ovat kulkeneet vaikean kauden mukanani. Lämmin kiitos tuesta kuuluu @Eeronmaratonkoulu ’lle. Erityiskiitos kuuluu myös @Nonamesport ’lle makeista ja istuvista treenivaatteista, @VärskaOriginaal ’lle parhaista mineraalivesistä ja @Juoksuaikatapahtumat Suunto- yhteistyöstä. 

torstai 28. syyskuuta 2017

Kisakausi osa 2 ei koskaaan ilmestynyt

Kisakausi osa 2 ei koskaan ilmestynyt. Juoksin kyllä kisoja loppukaudesta, mutta niistä ei ole mitään kirjoitettavaa. Ilman pohjakuntoa kunto ei nouse kisa kisalta, vaan jokainen kisa syö jo muutenkin valmiiksi huonoa kestävyyspohjaa. Loppukaudesta myös plantaarifaskiitti kipeytyi ja sen takia kausi loppui ratakisoihin, enkä voinut juosta maantiekisoja syksyllä.

Kaudesta ei siis juuri jäänyt mitään kirjoitettavaa, mutta listasin tähän alle 3 tärkeintä asiaa, jota tällä kaudella opin, sillä uskon, että ”hard roads lead to beautiful destionation”:

1) Keuhko tarvitsevat treeniä, eivät kortisonia. Kävin Harri Hakkaraisella reilu viikko sitten. Lähes 6 kuukautta takana ilman kortisonitablettikuureja ja keuhkoissa ei vingu. Vaikka nenä olikin vähän räkäinen vielä, intervalliharjoittelulla on selvästi saatu keuhkojen kykyä poistaa hiilidioksidia palautumaan ja keuhkoja tervehdytettyä. En sano, etteikö kortisonitabletti kuureista olisi hyötyä vakavissa keuhkoinfektioissa, mutta ainakaan itsellä ne eivät auttaneet siihen, että keuhkot olisivat alkaneet tervehtyä ja niiden limakalvo palautua – viimeisen puolen vuoden aikana on sen sijaan tapahtunut edistystä ja limakalvo on lähes normaali. No miksi tällä on sitten niin iso merkitys? Tulehtuneet keuhkot ovat hyvin vastaanottavaisia kaikille infektioille ja keuhkojen värekarvetoiminta heikkenee, kun räkä peittää ne. Infektion aikaan ei tule treenata, mutta tavallinen liikunta pitää yllä aineenvaihduntaa ja keuhkojen toimintaa.

2) Kestävyyspohja tekee ihmeitä – ilman sitä ei voida puhua kestävyysjuoksusta. Kun on 9 kuukauden aikana enemmän sairaana kuin täysin terveenä on mahdoton rakentaa pohjakuntoa, joka on kaiken perusta. Se on avain palautumiseen, se mahdollistaa kovat harjoitukset ja siitä palautumisen. Kestävyyspohjaa rakentaessa on mahdollista myös vahvistaa kehon heikkouksia ja jalkojen puolieroa. Harjoituskaudella pienet jumit eivät menoa ja perusharjoittelun ohessa näihin on aikaa keskittyä – kisakaudella se on paljon vaikeampaa. Jos perusta ei ole riittävän vahva, kovimmat vetoharjoitukset voi jättää muille. Muille jäävät myös palkintopalli-paikat tällöin.

3) Vastuskyky alkaa vatsasta. Antibioottikuurit tuhoavat usein myös hyviä bakteereita elimistöstä, ja saattavat heikentää vastustuskykyä. Vaikka olen aina syönyt maitohappobakteereita antibioottikuurien aikana, päivittäiseen ruokavaliooni on nyt myös vakiintunut Bion 3 Immune Restore -maitohappobakteerivalmiste, joka on auttanut vastustuskyvyn vahvistamisessa. Tottakai vastustuskykyyn vaikuttaa monet muutkin asiat, kuten stressi, vähäinen uni, sisäilmaongelmat ja jopa ruokavalio, mutta olen kokenut, että Bion3 on ollut oiva lisäravintoon. Myös gluteiinitonta ja maidotonta ruokavaliota on tullut kokeiltua vuoden aikana, kerron niistä sitten seuraavassa blogissa. 😊

Onnistuneeseen harjoitteluun tarvitaan siis terveet keuhkot, kestävyyspohja ja vastustuskyky. Nämä ja paljon muita ajatuksia juoksureppuun pakattuna suuntaan katseet uuteen kauteen ja lokakuussa on tarkoitus aloittaa harjoittelu uutta kautta kohti.

Tsemppiä sinulle syksyisiin lenkkeihin!


Kuva viimeisestä kilpailusta Tampereen Tähtikisojen 1500m:ltä. Vauhti tuntui kovalta, vaikka ei sitä ollut eikä kisasta jäänyt mitään kerrottavaa.






torstai 20. heinäkuuta 2017

Kesän kisat – osa 1

Sanotaan, että matka on yhtä tärkeä kuin saavutettu määränpää. Lopputuloksen kanssa lähes yhtä tärkeää on se, että millainen matka on ollut ja mitä se on opettanut. Tämän sanonnan olen kuullut niin opiskeluissa, työelämässä kuin urheilussa.

Kaikki asiat ovat hyvin juuri nyt, mutta siihen on tultu pitkä matka. Keväällä iloitsin siitä, että keuhkot alkoivat parantua oikeanlaisella harjoittelulla, sen jälkeen olin tyytyväinen siitä, että pääsin treenaamaan ohjelman mukaan ja jokainen treeni vei eteenpäin. Sen jälkeen odotin, että pääsen kilpailemaan lähes 10 kuukauden kisatauon jälkeen. Pelkkä radalla juoksu ei kuitenkaan tee onnelliseksi, vaan radalla haluaa aina kilpailla siinä kunnossa, että voi voittaa ja tehdä ennätyksiä. Ensimmäiset kisat radalla eivät kuitenkaan olleet sitä, sillä matkalta puuttui se yksi kaikkein tärkein, peruskuntokausi terveenä.  

En ollut ollut terveenä syksyllä, talvella tai keväällä yli 8 viikkoa. Ja se näkyi ja tuntui kisoissa, erityisesti vitosella, jota oli tarkoitus juosta enemmän myös tällä kaudella. Keuruun Juhannuskisojen 3000m:llä oli kiva päästä takaisin kilpailemisen makuun, mutta sen jälkeen Jämsän 5000m oli paha pettymys. Hieman liian kovan alun takia väsähdin aivan täysin, mutta päätin taistella kuumassa kelissä loppuun asti – tulisi edes kova harjoitus, jos ei muuta. SM-viesteissä 4*800m:llä pääsin maistamaan kovia happoja ja sain ensimmäisen kohtalaisen kisan aikaiseksi (2.26). Kolme päivää myöhemmin kasi kulki Vihdissä samoihin sekuntilukemiin, ja ensimmäinen kierros kulki jo helpommin. Toisella kierroksella en vaan saanut uutta kirivaihdetta päälle ja riittävästi irti. Tiesin kuitenkin, että kunto oli nousussa, ja yksi välipäivä lisää kisojen välissä olisi tuonut jo paremman tuloksen.

Kesä on siis ollut hyvin kaksijakoinen. On ollut ihanaa päästä kisailemaan. Vaikeasta vuodesta olen myös oppinut sen, miten paljon keuhkojen toiminta vaikuttaa palautumiseen. Mutta on ollut kova paikka huomata, miten paljon perusharjoittelun puute näkyy. Ja siinä suhteessa kesä on tullut liian aikaisin, ja sen takia en myöskään valitettavasti kilpaile huomenna alkavissa Kalevan Kisoissa.

Nöyrin mielin palaan sorvin ääreen ja jatkan työntekoa. Elokuussa alkaa osaltani toinen osa kilpailukaudesta. Toivon ja uskon sen tuovan tuloksia, sillä kulkemani matka kesän aikana on muuttunut koko ajan mielekkäämmäksi, sillä se on sujunut harjoitus harjoitukselta yhä paremmin.


Näillä ajatuksilla jatkan kesäloman viettoa ja suuntaan huomenna kannustamaan kaikkia Seinäjoella kilpailevia. Onnea matkaan!

Tässä tunnelmia kesän ensimmäisistä kisoista. Eräs toimittaja vertasi kisaennakossa SM-viestejä uskovaisten seuroihin - siellä ovat paikalla kaikki ja tunnelma on lähes hurmiollista. Tämä vertaus ei pettänyt tänäkään vuonna. ;)

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Vamos!

Espanjan leiri alkaa lähestyä loppuaan. Se on kaikin puolin sujunut hyvin. Henki on kulkenut, askel rullannut ja juoksussa tuntunut ensimmäisen kerran samaa vahvuutta kuin viimeksi tammikuussa. On tullut uskoa ja luottamusta tulevia kesän kisoja kohtaan.

Sen lisäksi, että treeni on kulkenut, olen päässyt tutustumaan espanjalaiseen kulttuuriin. En vain turistina, vaan vähän enemmän. Olen päässyt näkemään paikalliset koulupuvut, saanut huomata, miten paikallinen hieroja ei puhu sanaakaan englantia ja miten pitkiä työpäiviä Espanjassa tehdään. Ne ovat asioita, jotka antavat aina perspektiiviä siihen, miten monet asiat ovat Suomessa hyvin. Koulunkäynnin ilmaisuus on eri asia Espanjassa kuin Suomessa ja 8 tunnin työpäivät Suomessa ovat lyhempiä kuin espanjalaisten vastaavat. Ja jos täällä asuisi pidempään, Espanjan kieltä oppisi tai olisi opeteltava – ilman sitä on vaikea pärjätä edes kaupassa.

Pääosa ajasta on kulunut Casa de Campossa ja joudun nyt harmikseni toteamaan, että kaikkia polkuja ei tullut valloitettua. Olisi tarvittu pitempiä kuin 20 km lenkkejä koko puiston valloittamiseen. Valtava puistoverkosto on kuitenkin tarjonnut hyvät puitteet treenaamiseen. Aluksi kuumuus ja mäkinen maasto tuntuivat melko rankoillta, mutta muutamassa päivässä totuin siihen. Madrid on myös 650 metriä merenpinnasta, joten sekin saattoi aluksi tehdä juoksusta raskaampaa.

Muutaman päivän jälkeen juoksu alkoi tuntua helpommalta ja kovat treenit kulkivat. Tähän mennessä paketissa on kolme erilaista kovempaa harjoitusta: 8*200m, 6*100m + 4*60m puistossa, 30 min vauhtileikittely Casa de Campossa (huh mitä mäkiä) ja 1000m + 2*500m + 5*200m puistossa 500m lenkillä. Mäkiä ei täällä oikein voi välttää, sillä niitä on joka puolella Casa de Campossa. Ja lisäksi ne ovat jyrkkiä, joten lajivoimaa on tullut kuin itsestään. Mutta mäkien jälkeen kulkee sitten myös tasaisella 😉

Kaiken kaikkiaan täällä on ollut hyvät treeniolosuhteet, ja vierestä löytyy myös uimahalli, ulko-uimallas ja kuntosali. Ja oikeastaan juoksussa olosuhteet ovat usein toissijaiset, tärkeämpää on terveet keuhkot sekä halua kehittyä juoksijana. Ja tänään 7.6 Kansainvälisenä Juoksemisen päivänä toivotan myös sinulle oikein hyviä lenkkejä ja juoksemisen iloa!

Juoksemisen ohella myös Madridin tärkeimmät nähtävyydet on tullut nähtyä ja lisäksi on tullut pelattua padelia, joka muistuttaa tennistä, mikä toi yhden päivän askelmääräksi lähes 37 000 askelta treenit mukaan lukien. Myös illallinen Madridin katolla oli hieno kokemus ja lautaselle tuotiin härän häntää, joka sekin maistui hyvältä ;)



maanantai 29. toukokuuta 2017

Askel rullaa, kun happi kulkee

Istun Oslon lentokentällä. Nappasin yhdestä kahvilasta paikallisen kanelipullan ja tuoremehun, ja odotan jatkoa lentoa Espanjan Madridiin. Vieressäni on Vista Travel:n kyltti ja jo useampi on käynyt kysymässä, olenko matkan johtaja. Olen joutunut vastaamaan etten, elleivät he ole tulossa kanssani treenaamaan Madridiin. Olen siis matkalla viettämään talvilomaani hyvän ystäväni Tiian luo. Eilen iltana säätiedotuksessa mainittiin lumisateen mahdollisuus vielä tälläkin viikolla pohjoisemmassa Suomessa, joten talvilomaa voi kai viettää kesäkuussakin?

Viime aikoina Suunto Spartan Sport on saanut riittävästi ulkoilua ja keuhkot ovat olleet vähemmän räkäiset kuin muutamaan kuukauteen. Se kertonee, että kaikki on siis hyvin ja suunta on ylöspäin.

Huhtikuun puolivälissä kävin Harri Hakkaraisella rasitustestissä, ja sen myötä sain myös luvan aloittaa harjoittelun nousujohteisesti. Keuhkokuume oli parantunut, ja keuhkojen räkäisyys oli lähes täysin hävinnyt. Rasitustestissä selvisi, että keuhkojen kyky poistaa hiilidioksidia oli huono, ja se piti huomioida harjoittelussa. Lisäksi elimistön immuniteettia tuli edelleen vahvistaa maitohappobakteerivalmisteella. Immun Restore Bion 3 olikin tullut suolistoni paras kaveri, ja otin sitä aamuisin ja iltaisin. Sen lisäksi kortisonin määrää oli voitu vähentää.

Harjoittelussa on ollut nyt mukana mäkijuoksua, vauhtileikittelyä ja erilaisia vetoharjoituksia, joissa pääpaino on ollut kuitenkin lyhyissä, 10-30 sekunnin vedoissa. Tasavauhtista tekemistä on vältetty, ja myös kevyille lenkille on tuotu mukaan rullauksia tavallista enemmän. Vaikka töitä on vielä tehtävänä, elimistö on ottanut vastaan hyvin harjoittelua ja olo on tuntunut hyvältä. Keuhkojen toiminta ja irtiottokyky ovat parantuneet.

Tuntuu, että tästä vaikeasta talvesta ja keväästä olen myös oppinut paljon. Harri on antanut tarkat ohjeet, miten toimitaan, jos siitepölyallergia vaivaa, keuhkot tuntuvat räkäisiltä ja olo vetämättömältä. Tällainen olo tuli reilu viikko sitten, kun jouduin jättämään Littoisten järven ympärijuoksun väliin. Olin hyvin pettynyt, etten päässyt mukaan tuohon juoksutapahtumaan, jossa ei koskaan keväisin ahdistanut, ja joka oli jo muutaman vuoden toiminut hyvänä kunnon mittarina keväisin. 

Aamulenkillä olo tuntui kuitenkin siltä, että keuhkot vievät juoksua enkä minä. Tiesin, etten voi ottaa riskiä, vaan minun on tehtävä muutama päivä kevyttä harjoittelua aamuin illoin, jotta vointi normalisoituisi. Ja niin kävikin, siitä parin päivän päästä minä vein juoksua, olo oli vahva ja sykkeet laskeneet. Kylmä ilma ja siitepöly saattoivat rasittaa hyvin helposti vielä vahvistuvia keuhkoja, ja siksi elimistöä oli pakko kuunnella.

Madridissa ei pitäisi olla kylmää, vaan odotettavissa on kuumaa ja kosteaa, ja se on yleisesti sopinut keuhkoilleni erittäin hyvin. Lähden siis avoimin mielin tutustumaan Casa de Campoon, ja muihin Madridin puistoihin. Repussa on neljä paria lenkkareita ja vielä enemmän pikkutoppeja – joten eiköhän niillä päästä kesäisen harjoittelun makuun 😉

Tänään harjoitusolosuhteet vaihtuvat lämpöisempiin. Vaikka kuvan vaatteet ovat mukana, jäävät ne todennäköisesti vähälle käytölle ulkosalla.


Harjoittelussa on ollut tärkeä seurata, että sykkeet laskevat palautuksen aikana, ja esimerkiksi mäkivedoissa sykekäyrä muistuttaa piikikästä kampaa, jolloin syke nousee vetojen aikana, mutta myös laskee palautusjuoksun aikana.