maanantai 21. huhtikuuta 2014

"It's a rough road that leads to the heights of greatness"

Since some of my friends has told me that they would like to read my blog if it would be in English, I decided to write in English in this time.

Right now I am having a three week training camp in Portugal. It has not been the best camp I had: in the second week I noticed something is wrong. My threshold runs did not go as I expected and I was not able to breathe normally during the workout. Almost immediately I knew that the situation was pretty similar than a year ago: I had some kind of over training problems and I had to rest.

I have been writing my Master’s Thesis during the spring and I think that was the biggest reason for the over training. I don’t remember that I would have been so mentally exhausted for a long time than I was when I gave my Master’s Thesis presentation couple of weeks ago. 

Once again, I had to admit that there were too many things to do at the same time. I thought I managed all of them, but in the end I was just too tired and nothing felt good.

However, many good things has happened as well. I am feeling better and hopefully getting back my training routines pretty soon. During this training camp I have been able to spend time with my good friends and I have also met new athletes.

It’s amazing how u learn to know your friends very well during these training camps. When you are spending many weeks together you see how they really are. You see them happy, tired, exhausted and sad. Sharing all those feelings together makes your friendship deeper than you thought it could have be.

So all in all, I am grateful for all those people I have been spending time here in Portugal, during my exchange year in United States and in Finland as well. You have taught me a lot about running, training and life as generally. You have opened my eyes to see there is always another way to do things and couple of days rest does not make you failure. Sometimes those recovery days are just the key for the success in future.


One of the best thing running has given me are the friends around me.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Lomalla arjesta

Tämä leiri alkoi toisin kuin muut: mukaan ei tullut läksyjä vaan pro gradu-työ ja väliraportin esittäminen. Se asetti leirin alkuun muutamia haasteita, sillä kun muut tytöt katsoivat leffaa tai lähtivät poolille treenin jälkeen, minun piti jäädä kirjoittamaan gradua. Gradu pyöri mielessä muutenkin aika paljon, ja torstain esityksen jälkeen sain hengähdystauon siitä. Palaute gradusta oli hyvää ja rakentavaa, mutta samalla tajusin, että vaikka gradu on nyt hyvässä mallissaan, se ei edisty itsestään. Graduohjaajan ohje ”Perse penkkiin” oli todellakin tehokkain tapa saada gradu etenemään.

Gradu-esityksen jälkeen päätin kuitenkin jättää gradun hautumaan ja lomalle, sillä tiesin itsekin olevani loman tarpeessa. Lisäksi Portugaliin tulin treenaamaan, en opiskelemaan tai ottamaan aurinkoa, ja halusinkin suunnata kaiken keskittymiseni treeneihin.

Treenit eivät ole kulkeneet ihan toivotulla tavalla ja myös sen takia haluan keskittyä nyt vain treenaamiseen ja palautumiseen. Tiistain vauhtikestävyyden aloitin hieman liian kovaa, ja maitohapot ja 30 asteen helle tekivät metsässä juostusta harjoituksesta entistä kovemman. Harjoitus kulki lopulta 4.02 km-vauhtia.

Tänään aamulla vuorossa oli 5*1000m ja meitä oli kasassa hyvä tyttöporukka Dunamarin edessä valmiina nauttimaan pilvisestä säästä ja hyvästä vetoseurasta. Vauhti tuntui hieman kovalta, eikä viimeinen veto kulkenut kevyesti ja lentäen vaan päinvastoin: maitohappo painoi jaloissa ja rentous puuttui. Vedot juostiin hiekkatiellä 2 km suoralla ja ajat olivat seuraavat: 3.35, 3.30, 3.28, 3.27 ja 3.26.
Harjoituksen jälkeen olin pettynyt, koska meno ei tuntunut helpolta, vaikka se oli ollut juuri sellaista eilisissä lyhyissä mäissä. Lisäksi ahdistus oli melko kovaa loppuveryttelyssä.

Kotona odotti kuitenkin ruoka valmiina – kiitos Sannin ja Kaisa! Pienen avautumisen jälkeen olo oli jo parempi ja katseet suunnattu jo tuleviin treeneihin. Nyt pyrin vain huolehtia palautumisesta niin hyvin, että tiistaina taas mennään.


Ensimmäinen leiriviikko on muuten sujunut aivan huipusti . Kirstin, Sannin ja Kaisan seura on ollut hauskaa ja nauru on kuulunut varmaan myös alakerran naapureille. Sää on ollut kuuma ja aurinkoinen, ja täältä Mäyränpesän kattoparvekkeelta on ollut myös hyvä tähyillä paikallisten elämää.

Lempäälän likat lenkillä!
Palautumista parhaimmillaan: piikkimatolla auringonottoa!

Kommuunin vauhtisammakot: Sanni, mä, Kaisa ja Kipa!



perjantai 4. huhtikuuta 2014

Hengitä!

Muistan, kun olin 10-vuotias ja juoksin maastoviestissä. Lempäälän Kisan puuhamies Antero tuli kysymään isältäni, että miten olette Johannan kanssa harjoitelleet hengitystekniikkaa. Isäni vastasi, ettei juurikaan, koska hengitys on sujunut ongelmitta. Nyt, yli 15 vuotta myöhemmin, vastaisin tuohon kysymykseen aivan erilailla.

Maaliskuun treenit ovat sujuneet hyvin, ja koko ajan ajatuksissa on siintänyt Portugalin leiri: sinne pitää päästä hyvässä kunnossa ja terveillä jaloilla. Vaikka harjoittelu on sujunut hyvin, ei harjoittelu Suomessa ole ollut aina niin mutkatonta.

Muutamat lämpöiset kevätpäivät toivat siitepölyä Turkuun jo helmikuun lopulla. Kovissa treeneissä ja välillä ihan kevyilläkin lenkeillä on ahdistanut.  Kaikki kovat treenit olen pystynyt juoksemaan suunnitellusti läpi, mutta ahdistus jo alkuverryttelyssä ei ole aina antanut parasta valmistautumista kovaan treeniin.

Viime vuonna Yhdysvalloissa vältyin lähes kokonaan siitepölyongelmilta, ja niinpä Suomen kevään haastavuus oli jo melkein päässyt unohtumaan. Rasitusastmaani on kuitenkin hoidettu tänä keväänä eri menetelmillä ja niistä pitäisi olla apua enemmän kuin pelkistä astmalääkkeistä.

TYK:sissä tehtiin niin kutsuttu EVH-testi, jossa selvitettiin mistä ahdistus johtuu: johtuuko se astmasta, allergiasta vai hengitystekniikasta? Testissä tuli esille, että keuhkojen supistuminen on vähentynyt, mutta hengityksen pinnallisuus aiheuttaa edelleen ahdistusta.

Testin jälkeen minut ohjattiin äänihuuliterapeutille, jossa olin eilen ensimmäistä kertaa. Siellä sain vastauksen moneen asiaan. Siellä selvisi, että hengitän pääosin keuhkojen yläosilla ja suuri osa hengityskapasiteettia jää käyttämättä. Lisäksi tuo hengityksen pinnallisuus nostaa helposti hartiat korviin ja vetää jumiin kaikki yläselän ja hartioiden alueella olevat lihakset. Juoksun rentous katoaa maksimivauhteja lähestyttäessä hyvin nopeasti ja naamalla nousee irvistys, joka kertoo siitä, että henki ei kulje normaalisti. Melko tuttu ilme kasvoillani.

Hengityksen muuttaminen ei ole helppoa, sillä hengityshän tapahtuu normaalisti itsestään. Siksi en voi vaan yhtäkkiä muuttaa tapaa, jolla hengitän, koska se aiheuttaisi ahdistusta ja saisi minut kysymään itseltäni ”Enkö osaa edes hengittää normaalisti?” Niinpä hengitystekniikkaa aletaan muuttaa levossa tehtävillä harjoituksilla, jonka jälkeen sitä aletaan siirtää myös juoksuun. Kun hengitys saadaan siirrettyä juoksuun, ahdistuksen pitäisi kadota lähes täysin maksimisuorituksessa.

Uskoa siihen, että myös hengitystekniikkaa voidaan muuttaa, antaa juoksutekniikkani parantuminen. Jani ehti eilen kehua tekniikkaani 150 m vetojen jälkeen jo niin paljon, että muut valmentajat toppuuttelivat, että älä nyt ihan liikaa kehu. Samansuuntaista palautetta tuli myös fysioterapeutiltani, joka kertoi lantion asennon ja koko vartalon linjauksen parantuneen.

Vaikka tekniikkani vaatii edelleen kehittämistä ja se särkyy väsyessä, on johdonmukaisuus harjoittelussa tuottanut tulosta. Niinhän se jenkkivalmentajanikin mainitsi minulle jo aikoinaan.


Portugaliin lähdetään siis tekemään samoja asioita kun Suomessa, jotta johdonmukaisuus pysyy harjoittelussa mukana. Tarkoituksena on myös vähän hengähtää arkielämästä ja opetella hengittämään – ihan oikeasti.
Jos hengitystekniikan korjaus on auttanut keuhkojani, niin nämä ovat olleet korvaamaton apu pohkeilleni. Sahalaitainen Foam Roller ja äitini löytämä magnesium-suihke ovat olleet oiva apu kiputiloihin!

After Ski Kupittaan kylmäaltaassa -
 omalla parvekkeella oleva suuri vesiämpäri on ollut pohkeideni pelastus juoksumäärien lisääntyessä.