Terveisiä ratakympiltä ja kulkua keskimatkoilla

Loppukesän kisat sujuivat nousujohteisesti, ja erityisesti viimeisistä kisoista kirjattiin iso plussa harjoituspäiväkirjaan. Kokonaisuudessaan sain kilpailla koko kesän ennätystasolla kaikilla matkoilla, ja vastaavaan en ole koskaan pystynyt ennen: en ole koskaan kilpaillut kaikilla matkoilla (800-10 000m) enkä pystynyt juoksemaan kaikilla matkoilla aikaa, joka on ennätys tai jää enintään sekunnin kyseisen matkan ennätyksestä. Otetaanpa lyhyt katsaus loppukesän kisoihin.

Aloitetaan ratamatkojen kuninkaasta, 10 000m:stä. Sillä matkalla mun ei pitänyt koskaan juosta radalla, mutta oikeastaan odotin innolla tätä matkaa, sillä olin joutunut jättämään sen väliin heinäkuussa. Tilastopajacupin 10 000m järjestettiin päivän kuumimpaan aikaan elokuun viimeisenä viikonloppuna. Valmistuin kisaan hyvin ja erityisesti henkisen puolen valmistautuminen auttoi kisan vaikeimpina hetkinä 4-8km välillä. Ja kyllähän se oli aikamoista raastoa: 4 km jälkeen varvas alkoi hangata ja sattui joka askeleella, juoksin kivun läpi. 5 kilometrin kohdalla helteinen keli lisäsi ahdistusta, mutta sekin oli selätettävä. 6 ja 7 kilometrin välillä aloin juosta 500m vetoja, se tuntui sopivalta matkalta, kun kierrosmittari näytti liian monta kierrosta jäljellä. 7km kohdalla päätin, että alkaa 3 000m kovin kisa, jossa olen ikinä ollut. Mielessäni mietin, että jalat ovat tällä kolmosella erityisen tukkoiset ja hengitys lähdössä jo tapissa, mutta silti oli taisteltava 7,5 kierrosta.

Yhtäkkiä 8 kilometrissä kaikki kivut olivat unohtuneet, koska aloin saada edessäni olevia muutamia juoksijoita kiinni ja yhtäkkiä tunsin juoksevani euforiassa. Tiesin, että viimeisen 2 kilometriä jaksaisin, ja se tulikin täysin tavoitevauhtia ja viimeinen 400m mailerimaisesti 82 sekuntiin. Debyytti-hellekympin aika oli 38.51 eikä se tyydyttänyt ajallisesti, mutta olin uskaltautunut epämukavuusalueelleni ja onnistunut juoksemaan haastavissa olosuhteissa omalla vedolla ok-ajan. Kympin kärpänen oli sittenkin puraissut hieman: olihan tässäkin lajissa oma viehättävyytensä. Nyt tiesin, millaista oli juosta ratakymppi. Tämän jälkeen yksikään ratamatka ei tuntunut enää pitkältä.

Kympin jälkeen vuorossa oli kahden viikon päästä Ylivieskan SM-viestit ja naisten 4*800m. Kympiltä kasille ei ollut ihan optimaalisin yhdistelmä, mutta onnistuin siinä aikas hyvin. Espoon Motonet GP (2.21) oli jo antanut viitteitä, että nopeusominaisuudet olivat pysyneet hyvällä tasolla, vaikka kasin harjoituksia oli tehty yksi ennen kumpaakin kisaa. Ylivieskassa pääsin juoksemaan lempipaikallani eli aloittamaan viestin. Siinä oli sopivaa sähinää juuri minulle 😉 Ensimmäisen kierroksen käynnistelin koneita ja juoksin tarkkailuasemissa. 300m kohdalla olin päättänyt lähteä kiristämään ja kiri alkoi purra ja etusuoralla nousin kilpailun neljänneksi ja toin viestin vaihtoon 4. Viesti oli loppuun asti huippujännä, sillä olimme koko ajan lähellä mitalia, mutta tällä kertaa se ei ihan riittänyt ja IK Falken nappasi pronssin edestämme ja olimme neljänsiä. Kun SM-mitali jää noin lähelle, se harmittaa aina. Itse onnistuin juoksemaan kesän parhaan kasin vahvalla lopulla (2.20,8), joten en voinut olla kovin pettynyt.

Kirsikkana kermakakkuun tuli kesän viimeinen 1500m kisa, johon sitten vihdoin saatiin ”vähän” viileämpää keliä. Kun olisin toivonut kaikille 5000 & 10 000m kisoihin hieman viileämpää keliä, niin nyt sitten taukomaton vesisade sai Paavo Nurmen Stadionin lähes tulvimaan, tuuli ulvoi aamusta alkaen ja lämpömittari näytti 11. Oli aika laittaa kaikki peliin viimeistä kertaa tänä kesänä radalla, keskityttävä olennaiseen ja ajateltava positiivisesti: sade ja syksy ainakin laskivat hieman siitepölyjä. Toisin kun monissa tämän kesän kisoissa, kohdalleni sattui täydellinen beesi: Milla Kasurinen teki tarkkaa työtä ja nakutti tasaisia 76 kierrosaikoja. Lopussa en aivan saanut Millaa kiinni, ja jäin hänestä hieman yli sekunnin. Kello pysähtyi 4.46,23. Viimeisellä 500 metrillä oli tullut sekunti liikaa ja aika jäi uupumaan 0,34 sekuntia omasta ennätyksestä.

Ratakausi oli päättynyt siis ennätyskuntoon, mutta 6 vuoden takainen ennätys jäi niukasti uupumaan. Mietin, että tämä oli kovin 1500m näin vaikeissa oloissa, mitä olen ikinä juossut. Säätä ei kuitenkaan kirjattu Tilastopajaan, joten ennätys jäi odottamaan ensi kesää.

Nyt katseet on käänneety kohti syksyn puolimaratonia ja se on tehnyt syksyn harjoittelusta hauskaa ja eri tavalla haastavaa - pitkät vk:t, lyhyet mäkivedot ja reippaat pitkät lenkit ovat tuoneet taas harjoitteluun uutta virtaa pitkän kilpailukauden jälkeen.

Ja mikäs näissä syksyisissä keleissä on juosta pidempiä vauhtitreenejä! Pirteitä lenkkejä luonnon väriloistossa!

Terveisiä syksyisiltä lenkeiltä Aurajoen rannalla - se on yksi ehdoton lempitreenipaikkani ja siellä pääseen nopeasti pakoon kaupungin hälinää keskelle luontoa. Kuvat: Niko Niinivirta.