Taistelua väsymystä vastaan: Elämäni Seikkailu

Istun auringon alla ja otan aurinkoa. Loma on vihdoin alkanut. Keskiviikkona oli viimeinen kisa Hämeenlinnan Tähtikisoissa ja koko viikon olen ollut lomalla töistä, Elixian asiakaspalveluhenkilön osa-aikaisesta virasta. Tätä lomaa ja ylimenokautta on odotettu, sillä kausi on ollut pitkä. Noin 11,5 kuukautta sitten lähden elämää avartavalle seikkailulle Yhdysvaltoihin ja sen myötä aloin myös kirjoitta tätä blogia.

Haluan siis kiittää kaikkia, jotka ovat tätä blogia lukeneet. Toivon, että olen pystynyt antamaan kuvan siitä, millaista kilpaurheilu Yhdysvaltalaisessa yliopistossa on, ja millaisia haasteita kohtasin, kun lähdin kokeilemaan yhdysvaltalaisia harjoitusmetodeja. Toisaalta tarkoituksenani oli myös tuoda esille se, kuinka paljon mahdollisuuksia vuosi ulkomailla avasi tulevaisuuden elämää varten – se avarsi näkemystäni harjoittelusta, vahvisti minua niin ihmisenä kuin myös urheilijana ja antoi mahdollisuuden tutustua ihmisiin ympäri maailmaa.

Vaikka kesän kilpailut eivät sujuneet odotusten mukaan, en koskaan vaihtaisi pois tuota yhdeksää kuukautta, jonka sain Sam Houston State Universityssä viettää. Monesti mieli palaa takaisin Yhdysvaltoihin, sillä koen, että siellä sain lähes täysin keskittyä urheiluun. Siellä en kokenut mitään sosiaalista painetta valmistua tai saada unelmien kesätyötä, vaan riitti kun olin urheilija. Koin saavani arvostusta tekemisiäni kohtaan, ja kukaan ei liiemmin kysynyt tulevaisuudesta tai menneisyydestä, riitti kun tässä ja nyt oli valmis tekemään kaikkensa urheilun eteen.

Vuoden aikana olen tutustunut useisiin urheilijoihin niin Suomessa kuin myös Yhdysvalloissa. Näiden valloittavien ihmisten kohtaaminen on tuonut esille monia samoja piirteitä, mitkä meitä urheilijoita yhdistää. Joukkueemme kapteeni puhui monesti sydämen laittamisesta peliin täysillä, ja siitä kuinka paljon se auttaa saavuttamaan, kun on kilpailussa mukana koko sydämellään. Olen myös päässyt seuraamaan muutamien urheilijoiden tinkimättömyyttä harjoittelussa ja muussa elämässään, jotta he voisivat saavuttaa urallaan asetetut tavoitteet. Viimeisenä haluaisin mainita vielä positiivisuuden, koska urheilija joutuu monessa tilanteessa koville: silloin kuin loukkaantuminen pakottaa lepäämään tai kun kisat eivät onnistuneesta harjoittelusta huolimatta kulje. Silloin positiivisuus on ainoa asia joka pitää urheilijan ”hengissä”, ja antaa uskoa harjoitella ja uskoa tuleviin onnistumisiin radalla.

Noista kaikista upeista ihmisistä ja heidän asenteistaan olen koittanut ottaa mallia. Vuosi Jenkeissä oli siis antoisa seikkailu, ja jo lähtiessäni tiesin, etten palaisi samana Johannana takaisin. Vuosi ulkomailla kasvatti, opetti ja vahvisti.

Blogin kirjoittaminen ei kuitenkaan jää tähän, vaan aion kirjoittaa harjoittelustani ja kilpailemisesta edelleenkin. Tavoite on sama: juosta 1500m kovempaa kuin koskaan. Ja tuskin maltan odottaa syksyn harjoituskautta ja tulevaa hallikautta, mutta sitä ennen on aika ottaa isiisti ja unohtaa juoksu muutamiksi viikoiksi. Palataan asiaan siis syyskuussa!