Taistelua väsymystä vastaan: Keep on believing!

Istun parvekkeella, aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Kaikki on hyvin juuri nyt, mutta siihen tultu monta ylä- ja alamäkeä.

Portugalin 3000m oli henkinen voitto. Juoksin vaatimattoman ajan, 10.53, ja sijoituin kisassa 4. Joukkueena sijoituimme kuudenneksi. Aikaa tärkeämpää oli kuitenkin se, että henki kulki, juoksu tuntui hyvältä ja uskalsin lähteä kilpailemaan varsin kovaan paikkaan vain reilun 2 kuukauden harjoittelun jälkeen. Kisa antoi itseluottamusta myös tulevaa kesää kohden ja tiesin, että parempaa oli tulossa.

Vain vajaa kaksi viikkoa myöhemmin olin ilmoittautunut Tilastopajacupin 5000m:lle. Sää oli kylmä ja tuulinen, kisa vasta klo 22 ja naisia oli suhteellisen vähän ilmoittautunut mukaan. Jo ennen lähtöä oli monta syytä, jotka saivat miettimään, oliko järkeä lähteä kisaamaan – riittääkö kunto, vaivaako allergia ja olenko palautunut edellisistä treeneistä, kun olo tuntui väsyneeltä?

Epävarmoin, mutta avoimin fiiliksin lähdin kisaan mukaan. Tuskin tässä oli mitään hävittävää. Hanna oli lupautunut vetämään 3000m asti, ja hän tekikin erittäin hyvää työtä jäniksenä ja piti tasaista 3.40/km-vauhtia. 3000m jälkeen alkoi ”todellinen” kisa, sillä vauhti alkoi tuntua ja sain tehdä yksin töitä. Viimeinen maili meni melko sumuisissa tunnelmissa, en enää kuullut väliaikoja tarkalleen, mutta tiesin, että olen melko hyvässä vauhdissa. Nyt vaan joka kierroksella lisää vettä myllyyn ja todellinen vauhti pysyy ainakin samana, vaikka koitin mielessäni kiristää. Erinomainen kannustus antoi voimaa viimeisille kierroksille, ja viimeinen kilometri oli kisan nopein ja viimeinen kierros tuli lopulta 80 sekuntiin. Maaliin kaatui kaikkensa antanut juoksija. Kun nousin ylös, sain tietää, että olin parantunut reilusti omaa ennätystäni aikaan 18.19. Vitonen oli kulkenut lähes samaa vauhtia kuin 3000m vajaa kaksi viikkoa aiemmin, joten en odottanut, että vitoseni vielä kulkisi. Lähdin vain harjoittelemaan vitosta.

Vaikka lähtöä ennen jännitti ja pelotti, kisa oli hyvä osoitus siitä, että parhaat juoksut tulevat monesti silloin, kun ei ole liikaa oletuksia. Tällöin ei aseta liikaa odotuksia tai rajoituksia itselleen eli ajattele, etten mä ainakaan noita kilpailijoita voita tai tiettyä kovempaa aikaa juokse.

5000m ennätyksen piti olla vasta alkua kesän kisoille – se ei ollut mikään nappijuoksu, mutta tätä kirjoittaessani voin kertoa, että sen jälkeen en ole pystynyt juoksemaan kuin muutaman kisan. 4*800m aluemestaruusviestit olivat enemmän harjoitus, mutta kasi kulki silti melko heikosti ja kisassa ahdisti kovasti. Siitä seuraavalla viikolla 1500m kulki erittäin huonosti viiteen minuuttiin ja tuntui, että hermosto on ylikuormittunut. Muutaman päivän levolla elimistö alkoi pikkuhiljaa palautumaan, mutta sykkeet olivat 15 pykälää korkeammat kuin tavallisesti ja juoksu tuntui raskaalta. Henki ei kulkenut.

Siitä seuraavana päivänä menin keuhkolääkäriin, ja diagnoosina astman paheneminen, joka tarkoitti keuhkoputkentulehduksen kaltaisia oireita, viikon antibioottia ja lepoa muutamia päiviä. Lepäsin neljä päivää ja koitin juoksua, keuhkoja poltti. Jatkoin lepoa ja koitin taas juosta – keuhkoja poltti ja edelleen väsytti. Käännyin keuhkolääkärin puoleen uudestaan. Keuhkot olivat paremmassa kunnossa ja puhallusarvot parantuneet, mutta silti tunsin, että elimistössä on joku vialla – joku pöpö, joka väsyttää. Aloitettiin kortisoni ja uusi vahva antibiootti, joka edellisen antibiootin tavoin auttaisi myös mahdolliseen mykoplasmaan tai keuhkoklamydiaan. Myöhemmin selvisi, että tuoreeseen mykoplasmaan viittaava IGM oli ollut yli raja-arvojen. IGG arvot olivat kuitenkin jääneet poikkeuksellisen alas.

Kun sain kuulla, että minulla oli ollut jonkun sortin mykoplasma, fiilikset olivat jokseenkin ristiriitaiset. Iloitisin siitä, että oma tuntemus oli ollut niin vahva, että olin vaatinut antibiootin ja malttanut levätä keskellä kaikkien tärkeintä kisakautta. Pysäyttävää oli se, että mistä toistuvat, melko vakavat keuhko-infektiot, viimeisen kahden vuoden aikana olivat johtuneet. Tähän saattoi vaikuttaa se, että poskionteloihin oli kasvanut polyppeja ja viisi vuotta sitten tehty leikkaus olisi tarvetta uusia. Toisaalta myös erilaisten ulkoisten tekijöiden vaikutusta oli pakko alkaa selvittämään, sillä joku keuhkoissa herkisti niiden tulehtumisella.

Tänään kuitenkin iloitsen siitä, että kisakauteni jatkuu ensi viikon perjantaina Kalevan Kisojen 5000m:llä. Viikonloppuna tehdyssä kovassa vetoharjoituksessa keuhkot osoittivat sen, että niillä voi taas kisailla. Kisa tulee olemaan kova, mutta tarjolla on kuitenkin kesän paras 5000m kisa Suomessa, joten sinne pitää lähteä myös nauttimaan huikeasta tunnelmasta.

Kisakassiin on tarkoitus pakata ripaus sitä avoimuutta, jonka opin tämän kesän ekalta vitoselta. En aio rajoittaa liikaa itseäni vaan lähden antamaan kaikkeni ja kilpailemaan jokaisesta sijoituksesta. Uskon, että sillä kulkee perjantai-iltana Oulun auringon alla. Can’t wait!