sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Mykoplasma - out of fashion

Mykoplasma saapui kutsumatta puolentoista vuoden jälkeen. Päätä särki joka päivä. Nukutti, väsytti ja ärsytti. Se alkoi flunssasta tai oli ehkä jo sitä ennen. Hallikauden ainoaksi jääneessä kisassa tuntui, etteivät jalat jaksa iskuttaa. Mykoplasmahan vaikutti myös hermoston toimintaan. Toisaalta ylirasitus herkisti elimistöä mykoplasmaan ja sitä oli ollut havaittavissa joulutammikuun leirin jälkeen.

Verikokeista löytyi kuitenkin selvä jälki tuoreesta mykoplasmainfektiosta ja kahden viikon päästä otetussa uusintaverikokeessa arvot olivat vain nousseet. Lääkärit reagoivat asiaan hyvin eri tavalla, mutta tällä kertaa käännyin heti verikoetulosten jälkeen keuhkolääkärini, Anne Böökin, puoleen. Puolitoista vuotta sitten mykoplasma oli parantunut 3.5 kuukauden jälkeen useiden antibioottien myötä ja lopulta Anne sai sen kuriin. Hän tiesi, miten astmaatikon mykoplasmaa hoidettiin ja kuinka vakavasta infektiosta oli kyse – ei ollut kyse vain urheilijoiden muotisairaudesta. Olin myös käynyt Annella jo vuosien ajan ja hän tiesi, millaiset puhallusarvot olivat normaalitasoani. Nyt ne olivat tippuneet yli 10 % ja hengitys rohisi voimakkaassa uloshengityksessä.

Kun 4 viikon jälkeen flunssan alkamisesta olo ei alkanut helpottaa, kävin luontaistuotekaupassa ja kävimme läpi, mitä voisin vielä itse tehdä. Ostin vahvempia maitohappobakteereja, sillä 70 % elimistön vastustuskyvystä tuli suolistosta ja antibiootti oli todennäköisesti tappanut myös hyvät bakteerit. Lisäksi ostin vahvempia vitamiineja, lisäsin voimakkaita antioksidentteja ruokaani ja vältin turhan gluteiinin syömistä.

Näiden kaikkien temppujen, runsaan levon ja kahden doximycin kuurin jälkeen tunsin itseni ensimmäistä kertaa energiseksi, virkeäksi ja terveeksi. Olin odottanut tätä päivää, sillä tiesin, että en voi juosta ennen kuin olen terve. Puolentoista vuoden takainen mykoplasma oli sen opettanut: 2014 syksynä harjoituspäiväkirjassa luki ensimmäistä kertaa ”tuntui hyvältä” joulukuun lopulla. Sitä ennen hyvältä oli tuntunut elokuun maratonviestissä, jossa kymppi kulki kovempaa kuin koskaan. Muistin myös sen, kuinka nopeasti kuntoni oli silloin noussut, kun olin suunnannut Torreviejan suolajärville harjoittelemaan ja keuhkot olivat parantuneet samalla kuin treeni koveni.


Tänään kirjoitan tätä tarinaa Portugalin vanhasta tutusta Monte Gordosta. Olen 3 viikkoa päässyt juoksemaan ja elimistö ottaa hyvin vastaan treeniä. Tottakai kuuden viikon harjoitustauko keskellä talven hallikautta ja tärkeää harjoitusaikaa harmittaa, mutta sen murehtiminen ei auta mitään. Siirrän katseeni mieluummin kesää kohti, ja mietin, miten voin mennä joka ilta hieman parempana nukkumaan, kun heräsin aamulla. Tiedän sen reseptin toimineen ennenkin.

PS. Käy kurkkaamassa kuvat maratonkoululaisten maaliskuun treenistä, jossa itse olin mukana vain kameran takana. Kuvat löytyvät sivun oikeasta linkistä "Eeron Maratonklubi".
Tänään vuorossa oli ensimmäinen kunnon vauhtikestävyysharjoitus, 45 min reipasta. Juoksin sen osittain tällä suoralla 4,5 km lenkillä, josta toinen puoli kulkee metsässä. Vaikka matkaa on vielä kisakuntoon, onhan se juoksijan parasta aikaa, kun saa terveenä juosta vauhdikkaammin.
Terkut treenikentältä. Tässä kelpaisi juosta vaikka joka aamu. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti