Ei kulkenut ensimmäinen 1500m minnekään, mutta ei kai se kulje, kun ei malttanut ottaa tarpeeksi kevyesti viimeisiä päiviä ennen kisaa, vaan haluaa keskittyä keräämään kilometrejä, jotta saisi määrällisesti hyviä viikkoja alle. Kohdallanihan mistään suurista määristä ei ole kyse, mutta tämän hetkinen kilometritavoite pyörii 90 kilometrin paikkeilla, mikä on mielestäni mailerille jo ihan hyvä määrä.
Ensimmäinen kisa ei lähtenyt siis mihinkään, niinkuin kauden eka kisa ei yleensäkään. Kisa oli pahasti myöhässä, kukaan ei ollut halukas pitämään vauhtia, ja matkaan lähdettiin hitain askelin, 78 sekunnin kierrosvauhtia. Itse olin kärjessä toisella kierroksella, mutta kolmannella kierroksella en enää jaksanut, ja kierrosvauhti laski 82 sekuntiin. Meno oli väsyneen tasapaksua koko ajan, ja kello pysähtyi aikaan 4.56.
Huono tulos ei kuitenkaan ihan hirveästi harmittanut, ja siihen löytyi kaksi syytä: onnistuneet harjoitukset, ja Hanna Haavikon tapaaminen kisan jälkeen (juoksimme vielä samassa erässä 1500m, mutta ennen kisaa hän ei tienyt, että mukana on toinen suomalainen). Niinpä Hannan kanssa loppuverkatessa siirsimme ajatukset jo seuraaviin kisoihin, ja päätimme koittaa myös nähdä tässä kevään aikana, sillä hän asui vain tunnin matkan päässä Huntsvillestä. Hanna tapaaminen oli ihana yllätys, ja harmi, ettemme olleet tavanneet jo aikaisemmin!
Ennen avauskisaa tehty 1500m:lle valmistava harjoitus oli myös kulkenut hyvin. 3*(500+300+200/ 100m hölkkää) ja 6 minuutin sarjapalautuksella kulki hieman yli 4.40 kisavauhtia, ja antoi uskoa tuleviin kisoihin. Harjoits oli kova, mutta se simuloi hyvin 1500m kilpailua, ja siitä tulikin heti yksi lempiharjoituksista.
Lisäksi tällä viikolla tein elämäni toisen 5000m:lle tähtäävän harjoituksen, ja siinä pääsin kokemaan "The Flying Finn" -tunteen. Harjoituksena oli siis 2*(2*1200m + 600m) 3 minuutin palautuksella, ja niin, että 1200m vedot olivat arvioitua 5000m kisavauhtia, ja 600m vedot 1500-3000m kisavauhtia. Ensimmäiseen vetoon lähdin varoen, sillä ensimmäistä kertaa, kun tein harjoituksen, aloitin liian kovaa, ja se yhdessä kuumuuden kanssa kostautui harjoituksen puolivälissä. Tänä tiistaina vedot menivtä 4.27, 4.21, 1.59, 4.15, 4.10, 1.56, ja juoksu tuntui vahvalta ja eteenpäinvievältä. Onnistunut harjoitus antoi myös uskoa elämän ensimmäisellä 5000m kisalle ensi viikon lauantaina täällä kotiyleisön edessä Huntsvillessä.
Nyt kuitenkin poistun kilometritehtaalta pääsiäisen ajaksi, sillä loppuviikko on tarkoitus ottaa kevyenä viikkona ja varmistaa palautuminen. Pääsiäinen sujuu siis suklaista pääsiäispupua syöden ja elämän ensimmäistä kertaa paikallisessa kirkossa vieraillen. Oikein hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti