Eilen juoksin ensimmäisen kilpailuni Houstonissa. Kilpailun järjesti Rice-yliopisto, joka on yksi Texasin arvostetummista ja kalleimmista yliopistoista. Yliopistoalueen koosta kertoo ehkä hieman se, että teimme 6 km loppuverran, emmekä kietäneet koko kampusta juostessamme, ja lisäksi vielä eksyimme siellä.
Rata oli tehty tasaiselle nurmikolle, ja se oli rakennettu täysin kisaa varten. Niinpä rata sisälsikin paljon tiukkoja kurveja ja kaarteita. Kisassa oli juoksijoita 140, ja se oli aivan liian paljon (ainakin suomen maastokisoihin tottuneelle juoksijalle, mutta myös valmentajamme oli tätä mieltä) tuolle kiemuraisella ja suhteellisen kapealle radalle.
Alusta alkaen lähdettiin pitämään kovaa vauhtia, ja ensimmäisen kilometrin juoksin 3.36 vauhtia, joka oli turhan kovaa mulle, mutta toisaalta kisaan ei voinut lähteä hiljaa, sillä ohittelu pienellä radalla vaati kyynärpäitä ja kovaa halua päästä ohitse.
Kisa otti aika koville, sillä takana oli vasta reilu kaksi viikkoa harjoittelua ja lisäksi kisa juostiin hyvin märällä ja pitkällä nurmikolla, joka teki kisasta entistä raskaamman. Lisäksi en tykännyt noista tiukoista kurveista, sillä ratajuoksijalle sopii paremmin suorempi rata, sillä tuntui erittäin raskaalta aina kiihdyttää uudestaan juuri kun oli saanut rytmistä kiinni. Niinpä 3,8 km kilpailu tuntuikin varsin pitkältä, (ja varsinkaan kun ei ollut ihan tarkkaa tietoa missä se maali oli). Lopulta kuitenkin loppusuora aukesi ja koitin kiriä sen, mitä jaloista irtosi. Saavuin maaliin ajassa 14.24, ja sijoituksena 76. (Joukkueena olimme 5.) Ja kyl se aika koville ottikin. Ei todellakaan mikään unelma kisa, mutta nyt ainakin tiesin, mitä odottaa seuraavalta kilpailulta!
Vaikka en ollut kovin tyytyväinen juoksuuni, oli kiva kisata kosteassa säässä, kun en tuntenut ahdistusta maalissa ollenkaan. En tiedä johtuiko se sateista säästä, yleisestä kosteudesta vai siitä, että olin maalissa niin poikki. Luulen, että suuri ilmankosteus sai keuhkot toimimaan paremmin. Toisaalta täällä ei myöskään ole samoja siitepölyjä kun Suomessa, mikä varmasti auttoi asiaan.
Loppuun on pakko vielä mainita, että Rice-yliopistoa kiersi aivan upea kovapintainen hiekkatie. Siinä juokseminen tuntui todella kotoisalta, sillä samanlaisia kovapintaista hiekkateitä saa täältä päin etsiä, sillä myös moniin puistoihin ja metsii on rakennettu betoniteitä. Mietin aina itsekseni, että eikö sille amerikkalaisellekin jalkapohjalle tekisi hyvää liikkua pehmeällä alustalla. Eikö se jopa tuntuisi paremmalta jalan alla kun tuo kova betoni? Se tuntuisi varmasti hyvältä, kunhan joku saisi heidät eka innostettua kuntoilemaan metsissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti